Autoilla oli vauhtia tuplasti sallittuun verrattuna

Hätäkeskus ilmoitti maanantaina hieman iltakahdeksan jälkeen Jyväskylässä autoilevasta mahdollisesta rattijuoposta. Poliisipartio sai näköhavainnon tuntomerkkeihin sopivaan ajoneuvoon Jyväskylän Kuokkalassa ja sai auton pysäytettyä Pohjantielle. Miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe ja myöhemmin tarkkuusalkometrikoe. Kokeiden tulosten johdosta tapahtunutta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Autolla liikkeellä ollut 1970-luvulla syntynyt kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Linja-auto törmäsi hirveen maanantai-iltana ysitiellä Lievestuoreella. Linja-auto eteni Joensuusta kohti Jyväskylää, kun hieman ennen Lievestuoreen risteystä hirvi juoksi tielle sen eteen. Hirven takajalat osuivat linja-auton oikeaan etukulmaan ja hirvi jatkoi matkaansa metsään. Linja-autossa olleet eivät loukkaantuneet onnettomuudessa. Loukkaantuneesta hirvestä ilmoitettiin paikalliselle SRVA-toimijalle.

Poliisipartio havaitsi sunnuntai-iltana ajoneuvon etenevän huomattavaa nopeutta nelostiellä Tourulan kohdalla kohti pohjoista. Ajoneuvon nopeudeksi todennettiin 159 km/h. Mittauskohdassa oli 80 km/h nopeusrajoitus. Ajoneuvon kuljettajaksi osoittautunut, 1990-luvulla syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina kello 21.40 poliisipartiota vastaan tuli Jyväskylässä Keljonrannantiellä henkilöauto huomattavalla ylinopeudella. Tutka mittasi ajoneuvon nopeudeksi 98 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Ajoneuvo pysäytettiin, ja sen kuljettajaksi ilmeni 24-vuotias mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajaa epäillään muun muassa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartio päätti pysäyttää perjantai-iltana puoli seitsemän aikoihin Jyväskylässä Ronsuntaipaleentiellä vastaan ajaneen henkilöauton, johon oli kiinnitetty väärät ja todennäköisesti anastetut rekisterikilvet. Autoa kuljettanut 50-vuotias mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen verran. Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen, eikä miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miestä oli tässä vaiheessa syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä näpistyksestä. Kyseessä oli neljäs kerta viimeisen vuoden aikana, kun mies jää kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mies varasti oluita kioskista, mutta vartija sai juomat takaisin

Nuori rattijuoppo ajoi keskustan alueella yli satasta

Ajo-oikeudeton mies ajoi humalassa kuorma-autoa päin

Autoilla oli vauhtia tuplasti sallittuun verrattuna

Mopoilija kaatoi pyöräilijän suojatiellä Palokassa maanantaina iltapäivällä

Ruoanlaitto sytytti tulipalon – palovaroitin oli katossa, mutta paristo puuttui

Yrityksen tiloihin murtauduttiin pääovesta ja rikottiin paikkoja

Nainen kuristi huivilla ja heitti tuopilla ohikulkenutta naista päähän

Nainen häiriköi Palokassa tavaratalossa sekä sylki asiakasta ja poliisia päin

Mutkitteleva ajo herätti poliisin mielenkiinnon Vaajakosken moottoritiellä