Huiviin naamioitunut mies ryösti kaupan kassan viime sunnuntaina

Poliisipartio pysäytti Jyväskylässä Kylmälahdentiellä henkilöauton maanantaina kello 13.40. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ajoneuvoa kuljetti ajokiellossa oleva vuonna 1997 syntynyt jyväskyläläismies. Miehen puhe oli epäselvää, ja ajoneuvosta tuli voimakas huumausaineen haju. Ajoneuvosta löytyi myös huumausaineita. Molemmat ajoneuvossa olleet miehet otettiin kiinni.

Mustaan kuviolliseen huiviin naamioitunut mies ryösti Keljonkankaalla K-Market Kotiväylän kassan sunnuntaina kello 19.40. Mies sai saaliikseen vähäisen määrän rahaa. Rahat saatuaan mies poistui ulos liikkeestä ABC:n suuntaan. Tapahtuma tallentui valvontakameralle.

Poliisin suorittaessa sunnuntaina Vaajakoskella liikenteenvalvontaa Asmalammentiellä tuli kello 21.45 vastaan keskustan suunnasta Olgantien risteyksen kohdalla henkilöauto väärää kaistaa auton vasen kylki edellä. Poliisi kytki pysäytysvalot päälle, ja henkilöauto pysähtyi seuraavaan risteykseen. Paikalla on 40 km/h rajoitus, ja auto tuli vastaan noin 60 km/h nopeudella. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lohikoskentien ja Seppäläntien risteyksessä tapahtui sunnuntaina kello 18.15 kolmen henkilöauton kolari. Liikennevaloihin pysähtyneen auton perään törmäsi kovalla nopeudella ajanut henkilöauto, jonka jälkeen törmäilijä luisui toisen liikennevaloihin pysähtyneen henkilöauton kylkeen. Autot vaurioituivat ajokelvottomiksi, mutta henkilövahinkoja ei törmäyksessä tullut. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä auton omistajaa kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.