Kerrostalon alakerran ikkuna lyötiin säpäleiksi pesäpallomailalla

Hätäkeskus ilmoitti poliisille maanantaina kello 22.25, että Keltinmäessä Helokantiellä riehuu nuorisojoukko ja yhdellä nuorista on pesäpallomaila mukana. Partioiden päästessä kohteeseen ilmoittaja kertoi kovaäänisestä nuorisojoukosta pihassa ja lasin helinästä. Ilmoittaja oli nähnyt ikkunasta tummiin pukeutuneen noin 20-vuotiaan naisen, jolla oli ollut pesäpallomaila. Kerrostalon alaoven viereinen ikkunalasi oli hajotettu.

 

Liikennettä valvonut poliisipartio havaitsi sunnuntaina kello 21.00 henkilöauton ohittavan edellään ajanutta huomattavalla nopeudella Tikkakoskentiellä. Ajoneuvolle mitattiin 60 km/h nopeusrajoitusalueella 106 km/h. Ajoneuvo saatiin pysäytettyä Tikkakosken keskustassa, jolloin todettiin, että autolla oli liikkeellä 1970-luvulla syntynyt mies, joka oli ajokiellossa.

 

Hätäkeskus ilmoitti poliisille näpistelijästä, jonka vartija oli ottanut kiinni Vasarakadulla sijaitsevasta liikkeestä sunnuntaina kello 21.05. 1990-luvulla syntynyt nainen oli asiakkaana liikkeessä, ja kun häntä oli pyydetty kassalinjoilla näyttämään laukkunsa sisältö, hän yritti paeta. Naisen laukusta löytyi yli 230 euron arvosta omaisuutta, joiden epäillään olevan liikkeestä anastettuja.

 

Poliisipartio suoritti lauantaina kello 1.30 partiointia 9-tiellä Keljonkankaan kohdilla, kun henkilöauto ohitti poliisiauton. Henkilöauton ajo oli epävarmaa ja partio päätti pysäyttää sen liikennetarkastukseen. Kuljettajaksi ilmeni auton omistaja, vuonna 1994 syntynyt mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen lukeman.

 

Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä henkilöauton ajavan vastaan nelostiellä Äänekosken suunnasta perjantaina kello 20.30. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen Äänekoskentielle. Kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva 1994 syntynyt mies. Suoritetun seulonta-alkometrikokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuljettajalta puuttui myös voimassa oleva ajo-oikeus.

 

Poliisipartio suoritti perjantaina kello 21.15 rattijuopumusvalvontaa Satamakadulla, kun pysäytyspaikalle ajoi Kuokkalan suunnasta henkilöauto, jota kuljetti vuonna 1990 syntynyt mies. Seulonta-alkometrikokeen tulos osoitti rattijuopumuksen lukemaa ja poliisiasemalla suoritettu tarkkuusalkometri vahvisti tuloksen.

Uusimmat

Humalainen mies yritti kääntää autoa, mutta päätyi ojaan

Venäläismies ajoi rekka-autolla humalassa keskellä päivää

Kerrostalon alakerran ikkuna lyötiin säpäleiksi pesäpallomailalla

Mies yritti varastaa kattotelineellä olleen polkupyörän

Poliisi pysäytti liikenteessä useita ajo-oikeudettomia

Pahoinpitelijällä oli mukana voimapihdit, puukkoja ja kääntöveitsi

Nelostiellä huomattavia ylinopeuksia pääsiäisviikonloppuna

Juopunut mies ei päässyt ravintolaan, kävi kiinni järjestyksenvalvojaan

Huumekuski ajoi ylinopeutta vastaantulevien kaistalla Jämsässä

Neljän auton renkaita puhkottiin Jyväskylässä tiistaiyönä