Mies ajoi varastetulla skootterilla pyöräilykypärä päässä, kyytiläisellä ei ollut sitäkään

Poliisipartio tapasi Hannikaisenkadulla tiistaina kello 00.15 etsintäkuulutetun noin kolmekymppisen miehen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä mieheltä löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta sekä linkkuveitsi. Mies kuljetettiin poliisiasemalle.

Yliopistonkadulla sijaitsevan pubin edustalla tarvittiin poliisin palveluja tiistaina kello 01.18. Paikalta tavattiin kaksi 1980-luvulla syntynyttä miestä, joiden välillä oli alkanut tappelu toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Toinen miehistä sai osuman silmäkulmaansa ja vamman hartian takaosaan. Ambulanssi kuljetti asianomistajan sairaalaan tarkastettavaksi ja hoidettavaksi. Pahoinpitelyrikokseen epäilty mies otettiin kiinni ja vietiin poliisiasemalle.

Perjantaina kello 17.45 poliisipartio suoritti valvontaa Jyväskylässä Tourulantiellä, kun havaitsi edessään miehen ajavan skootteria päässään pyöräilykypärä. Skootterin kyytiläisellä ei ollut minkäänlaista kypärää päässään. Skootteri pysäytettiin Ailakinkadulle. Kuljettaja kertoi ajoneuvon olevan lainassa kaverilta. Poliisi soitti skootterin omistajalle, joka kertoi unohtaneensa avaimen virtalukkoon ja skootterin olevan anastettu. Kuljettaja ja matkustaja vietiin Jyväskylän poliisiasemalle. Heitä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, näpistyksestä ja liikennerikkomuksista.

Poliisipartio pysäytti Jyväskylässä Ronsuntaipaleentiellä lauantaina kello 00.10 henkilöauton, jonka kuljettajan todettiin olevan ajokiellossa. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä käytettyjä ruiskuja.

Poliisipartio ajoi perjantaina kello 18.55 aikaan Petomäen päällä kohti Äänekoskea, kun vastaan tuli silminnähden kovaa vauhtia henkilöauto. Tutka näytti autolle nopeudeksi 159 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Auto pysäytettiin Häkkilän suoralle. Auton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mies ajoi varastetulla skootterilla pyöräilykypärä päässä, kyytiläisellä ei ollut sitäkään

Mies ajoi humalassa Janakan koulun pihaan keskellä päivää

Kaivinkone tönäisi ohi ajanutta henkilöautoa Vaajakoskella

Tourukadulla olleita autoja vahingoitettiin maanantaiyönä; auton päällä esimerkiksi käveltiin

Mies yritti varastaa keskustan kaupasta vaatteita – tehnyt omaisuusrikoksen vuoden aikana jo 13 kertaa

Asmalammen kioskin tulipalosta kaivataan vihjeitä

Humalainen moottoripyöräilijä kaatui liikenneympyrässä eikä saanut kulkuneuvoaan pystyyn

Humalainen yritti saada Saviontiellä autoaan ylös ojasta, ei onnistunut

Moottoripyöräilijä ajoi Jyväskylän keskustassa reilusti yli satasta viikonloppuna

Sekavalla naisella oli mukanaan puukko, jousipamppu ja huumausainetta