Mies riehui ravintolassa ja repi putkassa patjan

Poliisi hälytettiin perjantain puolella kello 1.15 Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa noin parikymppistä miestä heitettiin tuopilla päähän. Hän oli ollut ravintolan tanssilattialla, kun mahdollisesti tanssilattian yläpuolelta olevalta tasanteelta heitetty tuoppi osui häntä kasvoihin. Asianomistaja sai syvähkön verta vuotavan haavan silmänsä viereen. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Rikoksesta epäillyn henkilöllisyyttä selvitetään tutkinnassa.

Poliisipartio sai torstaina kello 17.10 hälytystehtävän Jyväskylän Asemakadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa tapahtui pahoinpitely. Poliisipartion tullessa heille osoitettiin ravintolassa riehunut mies. Partio lähti kuljettamaan häntä ylätasanteelta kohti alakertaa. Portaikossa mies alkoi harata vastaan. Lisäksi hän rimpuili ja koitti heittäytyä kohti portaikkoa. Hänet jouduttiin raudoittamaan. Tämänkin jälkeen mies yritti vielä potkaista toista poliisia.

Aiempia tapahtumia alettiin selvittää, kun riehuja saatiin poliisiauton kuljetustilaan. Ilmeni, että hän oli alkanut haastaa riitaa entuudestaan tuntemalleen miehelle biljardin pelaamisen lomassa. Järjestyksenvalvojat rauhoittelivat tilannetta, mutta tämän jälkeenkin aggressiivinen asiakas jatkoi riehumistaan. 1990-luvulla syntynyt mies vietiin poliisiasemalle pahoinpitelystä epäiltynä.

Myöhemmin rikosilmoitukseen lisättiin vielä lievä vahingonteko, koska mies repi poliisiasemalla säilytystilansa makuualustan rikki.

Jämsän sairaalan parkkipaikalla vahingoitettiin beigen väristä Skoda-henkilöautoa terävällä esineellä lyömällä ja naarmuttamalla. Teko tapahtui maanantaina 7.1. kello 9.45 –10.00. Mahdolliset havainnot tapahtumasta voi ilmoittaa Jämsän poliisin numeroon 0295 445 741.

Jämsässä Valkealuomentiellä autoilija törmäsi hirveen viime tiistaina kello 16.45. Hirvi kuoli törmäyksessä ja auton kuljettaja loukkasi kätensä auton airbagien lauetessa. Auto vaurioitui keulastaan täysin.

Uusimmat

Juopunut mies ei päässyt ravintolaan, kävi kiinni järjestyksenvalvojaan

Huumekuski ajoi ylinopeutta vastaantulevien kaistalla Jämsässä

Neljän auton renkaita puhkottiin Jyväskylässä tiistaiyönä

Mies joi olutta kauppakeskuksessa puukko mukanaan

Nuori mies alkoi pahoinpidellä ohikävellyttä miestä

Keski-ikäinen mies pahoinpideltiin Jyväskylän Kauppalaispihalla

Etsintäkuulutettu kaahasi poliisia pakoon lauantaipäivän liikenteessä

Linja-auto suistui tieltä ylämäessä ja kaatoi valopylvään Riihivuoressa

Nuori mies ajeli huumeissa mönkkärillä ilman valoja kevyenliikenteenväylällä

Useita ajo-oikeudettomia taas liikenteessä