Nainen yritti anastaa kääretortun Väinönkadun liikkeestä

Poliisille tuli ilmoitus Keuruuntiellä Jyväskylässä seilaten kulkevasta henkilöautosta torstaina 20.6. Partio tavoitti auton kello 20.15, ja kuljettaja puhalsi 0,87 mg/l lukemat.

Hätäkeskus ilmoitti poliisille vartijan ottaneen varkaan kiinni kauppaliikkeessä Jyväskylässä Sammontiellä keskiviikkona 19.6. kello 17.40. Tapahtumapaikalla vartija kertoi varkaan laittaneen liikkeessä päähänsä hatun ja poistuneen liikkeestä maksamatta sitä. Vuonna 2001 syntynyttä nurmeslaismiestä epäillään näpistyksestä. Hän on jäänyt kiinni vuoden sisään jo 14 kertaa anastusrikoksesta.

Poliisipartio sai kaupan vartijalta ilmoituksen käynnissä olevasta rikoksesta Jyväskylän Väinönkadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä tiistaina 18.6. kello 16.45. Myyjän ilmoituksen mukaan varas oli piilottanut kääretortun vaatteidensa sisään ja poistunut kauppaliikkeestä maksamatta tuotetta. Poliisipartio kuljetti varkaan poliisilaitokselle, sillä hänestä oli etsintäkuulutuksia. Vuonna 1990 syntynyt jyväskyläläisnainen on syyllistynyt vuoden sisällä 13 kertaa anastusrikokseen. Naisen hallusta löytyi poliisilaitoksella myös puukko ja linkkuveitsi. Naista epäillään näpistyksestä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Poliisi pyytää havaintoja maanantaina 24.6. kello 7.15–7.30 tapahtuneesta ryöstöstä Sepänkadulla Jyväskylässä. Sepänkatu 3:ssa sijaitsevan bussipysäkin kohdalla tummiin vaatteisiin pukeutunut laiha mies yritti riuhtoa naisen käsilaukkua ja onnistui anastamaan naiselta puhelimen. Ennen sitä mies oli kaatanut naisen maahan. Poliisi pyytää havaintoja epäillystä tekijästä numeroon 029 541 4811 tai sähköpostiin vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mies puhkoi Muuramessa akkuporakoneella renkaita

Viisi rekka-autoa kolaroi Tikkakoskella tietyömaan kohdalla

Nuori mies varasti polttoainetta, mutta jäi myöhemmin kiinni

Poliisi poimi ajo-oikeudettomia kuskeja pois liikenteestä

Huiviin naamioitunut mies ryösti kaupan kassan viime sunnuntaina

Olutta juoneen ja lääkkeitä syöneen ajotyyli oli epävakaa

Ajokiellossa oleva mies ajeli huumeissa ja valehteli poliisille henkilötietonsa

Nainen puhalsi keskipäivällä törkeän rattijuopumuksen lukeman

Mies ajoi humalassa kaksi alaikäistä lasta kyydissä

Poliisi valvoo tehostetusti viikonloppujen pikkujoululiikennettä