Poliisilla on maanantaina 112-päivä Kauppakeskus Sepässä

112-päivää vietetään Jyväskylässä maanantaina 11.2. kello 11–15 kauppakeskus Sepässä ja Prisman pysäköintialueella. Parkkipaikalla esitellään viranomaisten kalustoa. Kauppakeskuksessa on poliisin, pelastuslaitoksen ja hätäkeskuslaitoksen lisäksi muun muassa ensihoito, sosiaalitoimi, ensi-ja turvakoti, Mobile, Tulli, Trafi, Liikenneturva, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Suomen lentopelastus, Järvipelastajat, Suomen punainen risti ja epilepsialiitto. Lapsille on jaossa muun muassa ilmapalloja.

112-päivää teema on tänä vuonna "Tehdään arjesta turvallisempaa.

Lohikoskentien ja Vapaaherrantien risteyksessä tapahtui täysperävaunurekan sekä henkilöauton välinen liikenneonnettomuus torstaina kello 1.00. Ajoneuvot lähestyivät risteystä samanaikaisesti, mutta henkilöauton kuljettaja havaitsi täysperävaunurekan vasta risteysalueella. Hän yritti välttää törmäyksen, mutta auto luisui rekan eteen ja osui sen oikeanpuoleiseen kylkeen. Henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukeman ja hänet kuljetettiin tarkastukseen keskussairaalaan. Henkilöauto vaurioitui ajokelvottomaksi.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin torstaina kello 1.35 autosta, joka osui 9-tiellä kaiteeseen ja ajautui siitä penkereelle. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi autosta sen kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen lukeman. Paikkatutkinnan perusteella auto oli törmännyt kulkusuunnassaan vasemmalla puolella olevaan kaiteeseen ja kimmonnut siitä tien oikealle puolelle päätyen lumipenkkaan.

Laukaassa Suolahdentiellä kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa keskiviikkona kello 21.25. Toinen autoista tuli Suolahdentielle pihatieltä väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin takaa. Pihatieltä tulleen henkilöauton kuljettaja kertoi, ettei huomannut vasemmalta lähestyvää henkilöautoa, vaan ajoi sen eteen. Suolahdentietä tulleen auton kuljettaja ehti hieman jarruttaa ja väistää kulkusuunnassaan vasemmalle ennen törmäystä. Auto osui kuitenkin tielle tulleen henkilöauton vasemmanpuolen etukylkeen ja etukulmaan. Molempien autojen etuturvatyynyt laukesivat törmäyksessä. Kummassakin autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kaikki loukkaantuivat lievästi ja heidät vietiin keskussairaalaan tarkistettaviksi.

Keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen Jyväskylän Paviljongissa kello 21.35. Järjestyksenvalvojat herättelivät pöytään nukahtanutta naista. Herättyään nainen alkoi potkia järjestyksenvalvojia ja yritti käydä kiinni. Agressiivinen nainen jouduttiin ottamaan hallintaotteeseen ja hänelle laitettiin käsiraudat voimakkaan vastarinnan vuoksi. Nainen vietti yönsä putkassa.

Hätäkeskukseen tuli tiistaina kello 17.15 ilmoitus linja-auton ja henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta. Poliisille selvisi tapahtumapaikalla, että linja-auton kuljettaja oli kääntämässä ajoneuvoaan Vaajakoskentieltä vasemmalle kohti moottoritietä. Linja-auton kuljettaja ei havainnut vastaantulevaa henkilöautoa, vaan kääntyi tämän eteen. Linja-auton kyydissä oli kaksi matkustajaa, joille ei aiheutunut henkilövahinkoja. Henkilöauton kuljettajalle aiheutui törmäyksessä lieviä vammoja ja henkilöauto vaurioitui ajokelvottomaksi.