Tourukadulla olleita autoja vahingoitettiin maanantaiyönä; auton päällä esimerkiksi käveltiin

Mies näpisteli suklaata Asemakadulla sijaitsevassa tavaratalossa maanantaina kello 19.40. Hän keräsi irtosuklaata pussiin ja laittoi osan suklaista taskuunsa. Mies poistui myymälästä maksamatta. Vartijoiden ottaessa miehen kiinni hänen taskustaan löytyi kaasusumutin, joka oli miehellä mukana itsepuolustustarkoituksessa.

Poliisi hälytettiin maanantaina kello 00.50 Puistokadulle, jossa oli hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan vahingonteko meneillään. Kaksi henkilöä ehti poistua paikalta Puutarhakadun suuntaan. Paikalla selvisi, että Tourukadulle pysäköidystä autosta oli irrotettu rekisterikilpi ja seuraavan pysäköidyn auton päältä oli kävelty. Kolmannessa ajoneuvossa roikkui vasen sivupeili, ja myös neljännessä autossa havaittiin vaurio sivupeilissä. Paikalta poistunutta kaksikkoa ei etsinnöistä huolimatta tavattu.

Toinen rikoksesta epäillyistä on nuori mies, jolla oli tummat vaatteet ja päässä punainen lippis. Toinen paikalta poistunut oli samaa ikäluokkaa oleva vaaleahiuksinen nainen, jolla oli yllään tummat vaatteet. Vihjeitä rikoksesta epäillyistä voi ilmoittaa osoitteeseen: vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.

Hätäkeskukseen sunnuntaina kello 19.50 tulleen ilmoituksen mukaan Satamakadulla Lutakonaukion alikulussa yritettiin työntää henkilöautoa käyntiin ja autonkuljettaja vaikutti päihtyneeltä.

Poliisipartio tavoitti Satamakadulta kyseisen auton, jonka ympärillä oli kaksi miestä. Autossa oli siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Auto oli poistettu liikennekäytöstä, katsastamaton ja siitä oli veroja maksamatta.

1990-luvulla syntynyttä ajo-oikeudetonta miestä epäillään lisäksi rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kylmälahdentiellä sijaitsevassa tavaratalossa asioi mies maanantaina kelo 18.45. Mies meni myymälään ostamaan erilaisia tuotteita ja osan niistä maksoikin. Mies otti hyllyltä aurinkolasit ja käveli kassalinjan kohdalle, missä otti hintalapun irti laseista ja laittoi taskuunsa. Tämän jälkeen mies meni kassalinjan ohi maksamatta aurinkolaseja. Miestä epäillään näpistyksestä.

Poliisipartio pysäytti Nisulankadulla sunnuntaina kello 23.35 liikennetarkastukseen henkilöauton, jonka ajo-oikeudetonta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Huumepikatestin tulos oli positiivinen, joten autoa ajanut keski-ikäinen mies vietiin verikokeisiin. Tutkittavaksi tuli myös ajoneuvorikkomus ja ajoneuvoverorikkomus, koska auto oli katsastamaton ja siitä oli ajoneuvovero erääntynyt.

Nelikymppinen ajo-oikeudeton mies tavattiin henkilöauton ratista Kangasvuorentiellä sunnuntaina kello 23.30. Mies vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Nuori rattijuoppo ajoi keskustan alueella yli satasta

Ajo-oikeudeton mies ajoi humalassa kuorma-autoa päin

Autoilla oli vauhtia tuplasti sallittuun verrattuna

Mopoilija kaatoi pyöräilijän suojatiellä Palokassa maanantaina iltapäivällä

Ruoanlaitto sytytti tulipalon – palovaroitin oli katossa, mutta paristo puuttui

Yrityksen tiloihin murtauduttiin pääovesta ja rikottiin paikkoja

Nainen kuristi huivilla ja heitti tuopilla ohikulkenutta naista päähän

Nainen häiriköi Palokassa tavaratalossa sekä sylki asiakasta ja poliisia päin

Mutkitteleva ajo herätti poliisin mielenkiinnon Vaajakosken moottoritiellä

Isän ja pojan riitely päättyi Kuokkalassa järjestysmiehen pahoinpitelyyn