Aamulehti: Taksihintoja korotettiin liikaa

Taksihintoihin tehtiin liian suuri korotus, kertoo Aamulehti.

Hallitus päätti kesäkuussa nostaa taksimatkojen hintoja 2,7 prosenttia, vaikka kustannusnousu vuodessa oli tilastokeskuksen mukaan vain 1,5 prosenttia. Hallituksen esityksen mukaan vuosikorotusten pitäisi vastata nykyistä kustannusten nousua.

Aamulehden haastatteleman liikenne- ja viestintäministeriön tarkastajan mukaan ero johtui siitä, että ministeriön laskelmat tehtiin maaliskuussa, kun tilastokeskus oli tarkistanut kustannuksia kesäkuussa. Tarkastajan mukaan polttoaineen hinta ja muut kustannukset olivat laskeneet kevään aikana. Samalla oli otettu huomioon taksinkuljettajien palkankorotukset.

Taksimaksuja on tarkistettu Suomessa viime vuosina noin vuoden välein.

Kilpailuviraston entinen ylijohtaja Matti Purasjoki kertoo Aamulehdelle kannattavansa säädeltyjen maksujen sijaan taksien vapaata hinnoittelua. Järjestelmä on käytössä esimerkiksi Ruotsissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.