Aikakauslehtiä kustantava Fokus Media vaihtaa toimitusjohtajaa

Aikakauslehtiä kustantava Fokus Media on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Mikko Saastamoisen. Nykyinen toimitusjohtaja Tapani Pitzen siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Saastamoinen siirtyy Fokus Medialle rakentamisen ammattilehtiä kustantavasta RPT Docusta.

Fokus Media on julkaissut Cosmopolitania ja Elleä, joiden lopettamisesta kerrottiin viime viikolla. Muita yhtiön lehtiä ovat muun muassa Auto Bild sekä Koti ja Keittiö.

–  Fokus Media on kasvanut keskikokoiseksi aikakauslehtikustantajaksi nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Yhtiö siirtyy nyt uuteen vaiheeseen tavoitteena kasvun jatkaminen ja taloudellisen tilanteen vakauttaminen, Pitzen kertoo tiedotteessa.

Fokus Media toimii myös asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin parissa.

_______

Korjattu klo 16.23: Cosmopolitanin ja Ellen lopettamisesta päätetty, eivät ole enää lopettamisuhan alla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.