Aktian Rantala: Valtio ja kunnat velkaantumassa ennakoitua enemmän

Aktian pääekonomisti Anssi Rantala ennustaa, että valtio ja kunnat ovat tänä vuonna velkaantumassa ennakoitua enemmän.

Kevään talousennusteessa valtiovarainministeriö arvioi, että valtion ja kuntien alijäämä on tänä vuonna yhteensä 8,7 miljardia euroa. Rantala arvioi STT:lle, että todennäköisesti valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä nousee yli 9 miljardiin euroon.

- Jos talouskasvu jää nollan alapuolelle, niin tämänhetkiset ennusteet julkisen talouden tilasta osoittautuvat liian myönteisiksi, Rantala sanoo.

Rantalan mielestä tilanne on vaikea. Hän muistuttaa, että talouskasvun yhden prosenttiyksikön hidastuminen kasvattaa ilman mitään päätöksiä valtion ja kuntien yhteenlaskettua alijäämää lähes yhdellä miljardilla eurolla.

Kevään ennusteessaan valtiovarainministeriö ennusti Suomelle tälle vuodelle 0,5 prosentin kasvua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.