Akuista voi tulla Suomeen miljardien bisnes

Liikenteen sähköistymisbuumi näkyy sekä lisääntyneenä akkumetallien malminetsintänä että myös jo investointisuunnitelmina Suomessa.

Suomi on jo nyt Euroopan johtavia akkumetallien ja kemikaalien toimittajia. Malminetsintälupien määrä on lähes kolminkertaistunut Suomessa vuoteen 2016 verrattuna. Lokakuun alussa 2018 malminetsintälupia oli meneillään 317.

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tieteellisen tutkimuksen johtaja Pekka Nurmi kertoo, että nyt meneillään on jo useita akuissa yleisesti käytetyn koboltin etsintä- ja jalostusprojekteja sekä esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla merkittävä litiumkaivos ja -jalostushanke. Heinävedelle taas suunnitellaan grafiittikaivosta. Kokkolassa toimii jo nyt Euroopan suurin koboltin jalostamo, joka joutuu tällä hetkellä toimimaan pääasiassa Afrikasta tuotavan raaka-aineen varassa. Saksalainen kemianteollisuusjätti Basf suunnittelee paraikaa Harjavaltaan 100 miljoonan euron akkumateriaalitehdasta.

Aivan lähiviikkojen aikana odotetaan myös Sotkamon Terrafamen päätöstä akkumetallitehtaan rakentamisesta.

Suomesta löytyy ainoana Euroopan maana kaikkia akuissa tarvittavia materiaaleja, kuten nikkeliä, kobolttia, litiumia, mangaania sekä grafiittia. Nurmen mukaan GTK on vastikään aloittanut koko maan kattavan mineraalipotentiaalikartoituksen, joka keskittyy akkumetalleihin.

Katodeja, kennoja ja kierrätystä

Suomi on pystynyt jo kehittämään akkumetallien jalostusketjuaan, vaikkakin sähköautojen akut tulevat Eurooppaan valtaosin edelleen Kaukoidästä.

– Suomeen tuodaan kaivosalan rikasteita paljon enemmän kuin täältä viedään ulos, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela toteaa.

Terrafamen emoyhtiön Suomen Malmijalostus Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen näkee akkuteollisuuden mahdollisuudet Suomessa erittäin lupaaviksi. Hietanen kertoo, että valtio-omistaja on antanut Suomen Malmijalostus Oy:lle tehtäväksi sähköautojen akkujen arvoketjun kehittämisen.

– Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhtiö pyrkii yhdessä kumppaneiden kanssa investoimaan esimerkiksi katodimateriaalien tai kennojen valmistukseen, Hietanen painottaa.

Varsinaista autojen akkuja valmistavaa tehdasta Suomessa ei kuitenkaan vielä ole. Batteries from Finland -hankkeen vetäjä Seppo Kaikkonen kertoo, että Business Finlandin tavoitteena on luoda Suomeen kansainvälinen akkualan merkittävä ekosysteemi.

Business Finland on aloittanut lokakuun alussa selvitystyön, jossa kartoitetaan ydinjoukko akkuekosysteemin toteutusta varten. Tavoitteena on saada ydintoimijoilta vahva kiinnostuksen ilmaisu ekosysteemin kehittämiseen ja alustava sitoutuminen olla mukana hankkeen seuraavissa vaiheissa.

– Siinä ei puhuta vain yhden miljardin, vaan miljardien eurojen liikevaihdoista, Kaikkonen sanoo.

Myös akkutehtaan saaminen tänne voi hänen mielestään olla mahdollista, sillä Eurooppaan tarvitaan jo lähitulevaisuudessa useita akkutehtaita. Pelkkään akkujen kokoamiseen ei kuitenkaan kannata hänen mielestään Suomessa hirttäytyä, sillä alalla on paljon muitakin mahdollisuuksia.

– Suomalaisilla on erittäin paljon annettavaa esimerkiksi eri sovellusten, kuten latausteknologioiden ja palvelujen tuottamisessa. Myös vanhojen akkujen kierrätystä tarvitaan, Kaikkonen sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .