Arimo Ristola osti lisää Honkarakennetta

Pörssiyhtiö Honkarakenteen hallituksen puheenjohtaja Arimo Ristola on kasvattanut omistustaan yhtiössä. Ristola ja Hänen vaimonsa Kirsti Ristola ovat ostaneet 30 000 kappaletta Honkarakenteen äänivaltaisia A-osakkeita.

Pörssi ulkopuolella tehdyssä kaupassa myyjänä oli Saarelaisen suvun omistama holdingyhtiö Saarelainen Oy. Kauppahinta oli 2,5 euroa osakkeelta eli yhteensä 75 000 euroa.

Viime maaliskuussa Arimo ja Kirsti Ristolan omistama AKR Invest osti miljoona kappaletta Honkarakenteen B-osakkeita 1,5 miljoonalla eurolla. AKR Invest on osakemäärältään suurin Honkarakenne Oyj:n omistaja ja Saarelainen Oy toiseksi suurin.

Nyt tehdyt kaupat nostavat Ristolan omistusosuuden Honkarakenteesta 16,42 prosenttiin. Vastaavasti Saarelainen Oy:n omistusosuus laski 9,86 prosenttiin.

Kauppojen jälkeen Ristolan osuus äänistä on 11,75 prosenttia ja Saarelainen Oy:n 22,57 prosenttia. Honkarakenteella on kaksi osakesarjaa, joilla on erilainen äänivalta. Kukin B-sarjan osake tuottaa yhden äänen ja A-sarjan osake 20 ääntä.

– En pyri saamaan lisää valtaa Honkarakenteessa. Saarelaisen suku käyttää edelleen yhtiössä äänivaltaa. Minun tehtäväni on varmistaa, että Honkarakenteen liiketoiminta sujuu hyvin, Arimo Ristola toteaa.

Osakekurssi pysyi ennallaan

Kaupat eivät juuri vaikuttaneet Honkarakenteen B-osakkeen pörssikurssiin, joka oli perjantaina iltapäivällä pienessä laskussa eli 2,50 eurossa.

Venäläinen sijoitusyhtiö Sistema Finance S. A. yritti ostaa viime marraskuussa kaikki Honkarakenne Oyj:n liikkeeseen lasketut A-sarjan ja B-sarjan osakkeet. Käteistarjous oli 1,50 euroa osakkeelta.

Honkarakenne kuitenkin hylkäsi tarjouksen. Sen jälkeisen kurssikehityksen perusteella päätöstä voitaneen pitää järkevänä.

Noin 400 000 Keskisuomalaisen osaketta

Pitkän uran yrittäjänä tehnyt Arimo Ristola, 71, luottaa keskisuomalaisiin pörssiyhtiöihin, sillä hän on perheineen ja yhtiöineen merkittävä omistaja myös Keskisuomalainen Oyj:ssä.

Ristoloilla on kaikkiaan noin 400 000 Keskisuomalaisen osaketta. Henkilökohtaisesti Arimo Ristola omisti vuodenvaihteessa 232 806 yhtiön A-osakkeita ja oli kolmantena Keskisuomalaisen suurimpien osakkeenomistajien listalla.

Perjantain pörssikurssilla laskettuna Ristoloiden omistuksen arvo Keskisuomalaisessa oli noin 3,8 miljoonaa euroa.

– Uskon, että media-alakin lähtee vielä nousuun. Keskisuomalainen on myös ollut hyvä osingonmaksaja, Ristola kehuu.

Hänellä on pitkä kokemus yrityselämästä. Viime vuonna hän myi enemmistön kuulosuojaimia valmistavasta Silenta Groupista Midinvestille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .