Asunto omaksi vuokranmaksulla

Asumisoikeuden ja omistusasumisen välimaastoon sijoittuva asumismalli rantautuu Jyväskylään elokuussa. Tuolloin Lakea Oy alkaa suunnitella omaksi lunastettavia vuokra-asuntoja Kuokkalaan rakennettavaan puutalokortteliin. Kyselijöitä on jo, vaikka valmiita talot ovat kuitenkin aikaisintaan keväällä 2015.

Lakean kehittämässä mallissa asukas maksaa aluksi seitsemän prosenttia asunnon hinnasta, ja lunastaa asuntoaan omaksi kuukausivuokrassa 20 vuoden ajan. Sen jälkeen asunnon voi ostaa kokonaan omakseen. Asunnosta on tuolloin maksamatta vajaa kolmannes.

Aiemmin ei asuntoa voi lunastaa omakseen, mutta sen voi myydä koska tahansa. Hinta on lyöty lukkoon sopimusta tehtäessä.

Vaikka sopimus ulottuu 20 vuoden päähän, ei asunnon hankkimiselle ole mitään ikärajoja. Asunto on perintökelpoinen siinä kuin muutkin omistusasunnot. Perikunta voi myydä asunnon tai jatkaa sen lunastamista.

Periaatteessa asuntoa maksetaan kuten omalla pankkilainalla, mutta asukkaan ei tarvitse huolehtia kuin yhdestä kuukausimaksusta eikä tarvitse itse käydä lainaneuvotteluja. Vuokrataso asunnoissa on samaa suuruusluokkaa kuin vapailla vuokra-asuntomarkkinoilla. Osa vuokrasta menee vastikkeisiin, osa lainanlyhennykseen.

Lakealla on suunnitteilla Omaksi-asuntoja 550 kappaletta Vaasaan, Seinäjoelle, Kokkolaan, Jyväskylään ja Kuopioon. Myös pääkaupunkiseudulta etsitään sopivia tontteja. Ensimmäinen kohde valmistuu Vaasaan ensi vuoden syksyllä.

Lue lisää perjantaina Keskisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.