Asuntolainan lainakatto on jo käytössä

Asuntolainan kokoa säätelevästä lainakatosta ei ole vielä säädetty lailla, mutta pankit noudattavat sitä periaatteessa jo nyt. Perustana on Finanssivalvonnan reilun kahden vuoden takainen suositus, jonka mukaan lainaa tulisi myöntää korkeintaan 90 prosenttia asunnon hinnasta.

Koska kyse on suosituksesta, vaatimus etukäteissäästöistä ei ole kiveen hakattu. Kaikista pankeista kerrotaan, että myös yli 90 prosentin rahoitusta myönnetään perustellusta syystä. Asiakkaan maksukyky on silloin todettu riittäväksi lainan takaisinmaksuun ja käytettävissä on muutakin vakuutta kuin ostettava asunto. Pankinjohtajien vastaukset Keskisuomalaisen kyselyyn on koottu oheiseen kuvitukseen.

Epäreilu käytäntö

Kansantalouden vakautta pohtinut työryhmä esitti viime syksynä, että Finanssivalvonnalle (Fiva) annettaisiin valtuus asettaa tiukimmillaan 80 prosentin sitova lainakatto asuntolainoille. Siitä tehtäneen päätös vielä tänä keväänä. Se, milloin ja missä muodossa rajoituksia käytettäisiin, jäisi Fivan harkintaan. Se puuttuisi pankkien lainanantoon, jos taloustilanne heikkenee tai asuntokauppa uhkaa ylikuumentua.

Lainakaton ympärillä on käyty kiivasta keskustelua. Sen kannattajien mielestä ylivelkaantumisen vaara vähenee, kun asunnonostajan pitää ensin säästää omarahoitusosuus. Se voi myös tasata asuntokaupan hintakuplia. Toisaalta lainakattoa on moitittu epäreiluksi, sillä se iskee pahiten ensiasunnon ostajiin. Ensiasunnon ostoa on lykättävä, kunnes säästösumma on kasassa. Vuokralla asuminen pitkittyy ja asuntokaupan pelätään hiljenevän.

Enemmän hylkäyksiä

Vaikka pankit puhuvat asiakkaan kokonaistilanteen huomioimisesta, aina ei joustavuutta löydy. Pankkien mukaan vaatimus omarahoitusosuudesta on lisännyt lainahakemusten hylkäämisiä. Myös pankkien kiristynyt sääntely pistää arvioimaan luototusta aiempaa tarkemmin.

– Teemme kielteisiä lainapäätöksiä enemmän kuin ennen. Jos riskit ovat liian suuret, emme myönnä lainaa, toteaa pankinjohtaja Tapio Purontakanen Säästöpankki Optiasta Jyväskylästä.

Myös pankinjohtaja Kari Heinonen Osuuspankki Poppian Jyväskylän konttorista sanoo hylkäämisten lisääntyneen.

– Toisaalta on tilanteita, jossa vanhemmat tulevat apuun tai nuori aloittaa systemaattisen säästämisen ja saa lainan, kun vaadittava summa on kasassa.

Pankit hyväksyvät asunnon arvosta vain 70–80 prosenttia lainan vakuudeksi. Loppuosalle ne vaativat muita vakuuksia.

Ylisuuret luotot

Pankinjohtajat painottavat asuntolainan oikeaa mitoitusta.

– Kun asuntohaaveet aloitetaan oikealta hintatasolta, omarahoitusosuus ei muodostu ongelmaksi. Se, että isompaan asuntoon siirrytään asteittain, on minusta erittäin positiivista, Heinonen toteaa.

Nordean aluejohtajan Kari Kolomaisen mukaan lainahaaveiden järkevöityminen on ainakin osaltaan seurausta omarahoitusosuuden vaatimisesta.

– Suunnitelmat ovat paljon realistisempia kuin vielä kaksi, kolme vuotta sitten.

Myös pankinjohtaja Jarkko Käki Handelsbankenin Jyväskylän konttorista näkee, että perheen maksukykyyn nähden ylisuuret luotot ovat vähentyneet.

– Siihen kyllä vaikuttaa varmasti myös yleinen taloustilanne.

Vähemmän lainaa

Suomalaiset nostivat viime vuonna asuntolainoja vähemmän kuin toissa vuonna. Suomen Pankin mukaan uusia luottoja nostettiin 19 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin määrä oli 20 miljardia.

Pankkien mukaan alkuvuosi jatkui vielä vuodenajalle tyypillisesti hiljaisena, mutta kevään tullen kysyntä on vilkastunut.

– Ihmisten varovaisuus näkyy, mutta kyllä lainakysyntä olosuhteisiin nähden on ihan kohtuullista, Optian Purontakanen sanoo.

– Näyttää siltä, että ihmisten tarve asunnonvaihtamiseen ei ole vähentynyt, kommentoi pankinjohtaja Minna Luhtala Danske Bankin Jyväskylän konttorista. 

– Luottavaisin mielin ollaan, hankkeita on pöydällä, Nordean Kolomainen sanoo.

– Meillä alkuvuosi on ollut vilkkaampi kuin viime vuoden loppu, Handelsbankenin Käki toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.