Asustevuokraamo tuli Jyväskylään - Vuokraisitko Vuittonin?

Jyväskylän Kilpisenkadulla sijaitsevan parturi-kampaamo Lumon alakerrassa Marilyn Monroe poseeraa seinällä ja henkareilla roikkuu pikkumustia, värikkäämpiä mekkoja, tunikoita, jakkuja. Tarjolla on kaikkiaan satakunta normaalipainoiselle istuvaa vaatepartta, joista muutama malli soveltuu myös odottaville äideille.

Kengät ovat siistissä rivissä, laukut on aseteltu näyttävästi esille. Ihanuuksia voi vuokrata itselleen vähintään viikoksi.

–Louis Vuittonin Alma on meidän lippulaivamme, Suvituuli Ojala esittelee.

Idea merkkituotteita vuokraavasta liikkeestä iti Lumon yrittäjän Sanna Carpin ja Ojalan mielessä pitkään. Naiset tutustuivat aikoinaan jyväskyläläisen putiikin myötä ja totesivat muodin yhteiseksi intohimokseen. Kun Carp osti Lumon liikkeen, alakerta houkutti Ojalaa toteuttamaan mielessä pyörineen ajatuksen. Hän perusti lainaamon ja vuokrasi alakerran tilat Carpilta.

Liiketoiminta sujuu yhteistyössä, sillä Carp hoitaa vuokraamon pyörittämisen. Päivätyönään Ojala toimii Terveystalolla työterveyslääkärinä.

–Käytännössä nämä ovat minun vaatteitani, joita on kertynyt vuosien varrella. Siksi esimerkiksi kaikki kengät ovat kokoa 39. Jotain olen hankkinut varta vasten tätä vuokraamoa varten. Muoti on ihana harrastus. Ajattelen sen olevan elämänlaatua, joka ratkaisee, olitpa siten terve tai sairas, hän luonnehtii.

Carp ymmärtää yrityksensä yhteydessä toimivan vuokraamon tuovan säväyksen Lumon kampaamo, stailaus- ja tyylineuvontapalveluihin. Se täydentää kokonaisvaltaisen tyylin löytämiseen profiloituneen liikeidean.

Jokin aika sitten Carp teki testin ja vuokrasi merkkilaukun syntymäpäiväkekkereille.

–Se herätti melkoista ihailua. Kyllä siinä ryhti koheni ja pituutta tuli lisää kymmenen senttiä, hän naurahtaa.

Vuokrasummat kympistä 80 euroon

Noin 1500 euroa maksavaa laukkua saa kantaa viikon 50 eurolla. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi Katri N:n vaatteita, Tiia Vanhatapiota, Marc Jacobsia, Vivienne Westwoodia, Karen Milleriä, Viktor&Rolfia, Mochinoa, MiuMiuta, Pura Lopézia, Givenchyä, Roberto Festaa, Louboutinia…

Siis päällepantavaa, jota ei saa pikkurahalla, mutta josta moni haaveilee. Vuokrasummat alkavat kympistä ja kipuavat 80 euroon.

–Ihmisillä on juhlia ja tilaisuuksia, joihin haluaa pukeutua hieman paremmin, mutta ei välttämättä tahdo ostaa uutta asua  tai taloudelliset rahkeet eivät riitä. Vuokraaminen on hyvä ja ekologinen vaihtoehto, Carp toteaa.

Vastaavanlaisia vuokraamoja on yrittäjien mukaan lähinnä pääkaupunkiseudulla. Jyväskylän nuorekkuus valaa uskoa siihen, että asiakkaat löytävät parillisen viikon lauantaisin tai sopimuksesta palvelevan vuokraamon.

–Muotia seuraavat ihmiset ovat hyvin tiedostavia jo blogienkin ansiosta. Valttimme on, ettemme ole perinteinen iltapukuvuokraamo vaan tarjolla on esimerkiksi asuja cocktail-tilaisuuksiin, juhliin ja iltarientoihin, Carp kertoo.

Mikäli vuokrattavaan tuotteeseen ihastuu toden teolla, ainakin osan kohdalla sen lunastamisesta voi neuvotella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.