Australian talous on porskuttanut ennätyksellisen pitkään – Mikä on valtion salaisuus?

Australian talous on kasvanut ennätykselliset 27 vuotta yhtä soittoa ilman taantumaa. Mikään muu kehittynyt maa ei ole pystynyt aikaisemmin samaan. Edellistä ennätystä piti hallussaan Hollanti, jonka talouskasvu kesti 26 vuotta.

Suurin syy Australian pitkän ja vakaan kasvun takana on Kiina. Australia on hyötynyt Kiinan kasvun mukana tulleesta kysynnästä, etenkin raaka-aineiden kysynnästä. Kiinan valtava kysyntä sai Australiassa aikaan kaivosbuumin, ja Kiinaan on viety muun muassa kuparia ja rautaa.

Kaivosbuumi on kannattelut Australian taloutta kymmenen viime vuotta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa ja kaivosteollisuuden kulta-aika alkaa olla ohitse.

Australian pitää miettiä Kiinan-vientiä

Kiina on edelleen Australian tärkein vientimaa. Australian kokonaisviennistä noin 30 prosenttia menee Kiinaan. Luku on valtava, ja Australia onkin maailman Kiina-riippuvaisin maa.

Kiinan talouskasvu on kuitenkin hidastunut ja Australian perinteisten kysyntätuotteiden vienti heikentynyt. Lisäksi maailmalla raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet.

Vaikka Kiinan ansiosta Australia on selvinnyt maailmaa koetelleista kriiseistä ja kasvanut ennätyksellisen pitkään, Kiina on nykyisin yksi Australian suurimmista uhista etenkin pitkällä aikavälillä, sanovat STT:n haastattelemat asiantuntijat.

–  Australian pitää nyt miettiä, mitä Kiinaan viedään perinteisten raaka-aineiden lisäksi. Australian pitää keskittyä esimerkiksi uusiutuviin energianlähteisiin, sanoo ekonomisti Ryan Felsman Australian Commonwealth-pankista STT:lle.

Felsman kuitenkin lisää, että Kiinalla on edelleen valtava tarve raaka-aineille ja maataloustuotteille. Myös viininvienti vetää.

Uutta jännitettä Australian Kiinan-viennille tuo Yhdysvallat. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota saattaa heikentää Kiinan talouskasvua entisestään ja uhkaa sitä kautta pienentää Australian vientiä. Muutoinkin Australia on Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodassa puun ja kuoren välissä, sillä Yhdysvallat on Australian tärkeä liittolainen, Kiina puolestaan tärkein kauppakumppani.

–  Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin irrationaalinen politiikka on lisännyt epävarmuutta, mutta Yhdysvaltojen talous on tällä hetkellä vakaalla pohjalla ja Australian mahdollisuudet siellä hyvät, sanoo makroekonomisti Tim Robinson Melbournen yliopistosta.

Väestönkasvu lisää investointeja

Felsman lisää, että Australia hyötynyt Kiinan kasvusta myös siten, että Kiinasta tulee maahan paljon turisteja, opiskelijoita ja maahanmuuttajia.

Maahanmuuton avittama väestönkasvu onkin toinen pääsyy Australian historialliseen talouskasvuun. Australiassa noin 29 prosenttia väestöstä on syntynyt jossain muualla kuin Australiassa.

–  Meillä kunnostetaan ja rakennetaan taloja ja teitä sekä investoidaan muutoinkin suuren väestönkasvun takia. Se on kasvattanut taloutta, vaikka suurin rakennusbuumi näyttääkin olevan takanapäin.

Australialaisilla on valtavasti velkaa

Pitkä talouskasvu on osittain johtanut myös huolettomaan velkaantumiseen, ja Australiassa kotitaloudet ovat maailman velkaantuneimpia. Kotitalouksien jättimäisten velkataakkojen takaa löytyy yleensä valtava asuntolaina.

Australiassa asuntojen hinnat ovat etenkin suurimmissa kaupungeissa nousseet pilviin, mutta lähteneet nyt laskuun. Velkaantuminen ja asuntojen hinnat ovatkin Kiinan lisäksi suurin Australian taloutta uhkaava tekijä.

–  En ennusta valtavaa romahdusta asuntomarkkinoilla, sillä työllisyys on edelleen hyvällä tolalla, Felsman sanoo.

Robinsonin mukaan Australian keskuspankki on kiinnittänyt huomiota velkaantumiseen ja asuntojen laskeviin hintoihin. Hän ei kuitenkaan odota, että keskuspankki lähiaikoina ryhtyisi toimiin.

–  Velkaantuminen muuttuu ongelmaksi vain, jos työtilanne huononee huomattavasti ja asuntojen hinnat jatkavat laskuaan. Viime aikoina työmarkkinat ovat kuitenkin vahvistuneet.

Osa työstä tehdään tehottomasti

Pitkään jatkuneella talouskasvulla on myös varjopuolensa. Pitkään porskuttaneesta Australiasta on tullut kallis maa, ja etenkin sen suurimmissa kaupungeissa hinnat huimaavat päätä.

Toinen talouskasvun kääntöpuoli on se, että kun talous kasvaa ilman suuria panostuksia, osa mahdollisuuksista jää käyttämättä. Robinsonin mukaan Australiassa työn tuottavuus ei ole 20 vuoteen kasvanut niin hyvin kuin se olisi voinut. Osa työstä tehdään siis tehottomasti.

Lisäksi monet poliittiset uudistukset ovat jääneet tekemättä, sillä niitä ei ole taloudellisen kasvun takia ole ollut ”pakko” tehdä.

–  Potentiaalia olisi paljon enemmänkin, Robinson sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .