Autojen ensirekisteröinnit puolittuivat toukokuussa – vuodesta tulossa kauppiaille 2000-luvun ankein

Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin toukokuussa runsaat 5  000, mikä on yli 50 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan koronakriisi on kevään aikana hyydyttänyt uusien autojen tilauksia, joten ensirekisteröinnit jäävät myös lähikuukausina selvästi viime vuoden lukemista.

Autoala ennakoi, että koko vuoden ensirekisteröintimäärät ovat tänä vuonna jäämässä noin 85  000 henkilöautoon. Uusien autojen kysyntä ei ole autoalan mukaan käynyt näin matalalla vielä kertaakaan 2000-luvun aikana.

–  Uusien autojen kauppa käy edelleen hyvin hitaasti, mutta käytettyjen henkilöautojen kauppa alkaa jo hieman tasaantua huhtikuun yli 18 prosentin pudotuksesta, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa tiedotteessa.

Käytettyjä henkilöautoja myytiin toukokuussa lähes 54  000, mikä on vajaat 4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa.

Koronapandemia näkyy jo kaikissa ajoneuvolajeissa. Pakettiautoja ensirekisteröitiin toukokuussa 31 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Uusien kuorma-autojen rekisteröinnit jäivät toukokuussa 40 prosenttia vuoden takaista alemmaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9  000 työpaikkaa koronapandemian takia

Divaritoiminnassa kivijalkaliike säilyy pääpaikkana – Nettikaupalla on tärkeä rooli täydentäjänä, mutta kanta-asiakkaat asioivat liikkeissä

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Keskolta myönteinen tulosvaroitus koko vuodelle – Kehitys on ollut odotettua myönteisempää rauta- ja päivittäistavarakaupassa

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.