Autojen oston rahoittaminen monipuolistumassa

Autokauppiaat uskovat osamaksukaupan ja leasingin osuuden kasvavan.

Autoliikkeet arvioivat autojen rahoituskanavien monimuotoistuvan lähivuosina, ilmenee Autoalan Keskusliiton (AKL) suhdannebarometrista. Osamaksukaupan ja leasingin osuuden ennakoidaan kasvavan selvästi niin uusien kuin käytettyjenkin autojen kaupassa tänä ja ensi vuonna.

– Leasingin merkitys on selvästi suurempi Etelä-Suomessa kuin Pohjois-Suomessa, kertoo AKL:n puheenjohtaja Heikki Häggkvist.

Yli 60 prosenttia autoliikkeistä uskoo, että osamaksukaupat lisääntyvät hieman tai selvästi. Muut odottavat, että osamaksukauppojen osuus pysyy ennallaan. Vain häviävän pieni joukko autoliikkeitä ennustaa osamaksukauppojen vähenevän.

Yli puolet autokaupoista arvioi, että tähän saakka harvinainen yksityisautojen leasing yleistyy. Ylivoimainen valtaosa muista uskoo, että leasingin osuus rahoitusmuotona pysyy ennallaan.

– Muut autoalan toimijat uskovat enemmän leasingin kasvuun kuin autoliikkeet, Häggkvist sanoo.

Muita toimijoita ovat muun muassa autokaupan rahoittajat.

Tällä hetkellä yli 70 prosenttia maksaa osan uuden auton hinnasta vaihtoautolla. Runsaat 40 prosenttia käy osamaksukauppaa, joko kokonaan tai osittain vaihtoauton lisäksi. Leasingiä käyttää noin 10 prosenttia.

– Suomessa on erittäin toimiva osamaksulaki, arvioi AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Sen sijaan Ruotsissa autokauppa kasvaa hänen mukaansa yksityisleasingin avulla.

Myönteisempää kuin pitkään aikaan

AKL uskoo, että alan kehitys on tänä vuonna myönteisempää kuin pitkään aikaan. Autoalan suhdannebarometrin mukaan noin 80 prosenttia autokaupoista odottaa myyntinsä kasvavan. Lähes kolmannes aikoo myös lisätä henkilöstöään.

– Tällainen usko ja vire on olemassa, Häggkvist kertoo.

Noin kaksi kolmasosaa autoliikkeistä kertoo, että käänne parempaan tapahtui jo viime vuonna. Häggkvistin mukaan hän aisti käänteen tapahtuneen noin vuosi sitten.

Autoalan helmikuussa päivitetty ennuste uusien autojen myynnistä on kuluvalle vuodelle 120 000 henkilöautoa. Uusien autojen myynti kasvaisi tällöin maltillisesti, 0,8 prosentilla.

Taantumassa vuodesta 2009 lähtien

Autokauppa putosi taantumaan vuonna 2009. Tällä vuosikymmenellä autojen ensirekisteröintejä on tehty selvästi normaalitasoa vähemmän, mikä on AKL:n mukaan heijastunut myös autokauppojen kannattavuuteen.

Nyt odotetaan myös kannattavuuden kääntyvän nousuun. Häggkvist arvioi, ettei tuloskehitys parane niinkään myyntimäärien kasvusta vaan autoliikkeiden omien prosessien tehostamisesta.

Vienti ulkomaille kiinnostaa

Rissa kertoo, että autoalaa kiinnostaa käytettyjen autojen vienti ulkomaille. Ruotsissa myydään jo nyt kolmen vuoden ikäisiä ja sitä vanhempia autoja Keski-Eurooppaan.

Tarkempia tietoja ei ole olemassa maista, joihin autot päätyvät.

Fakta: Autokaupan tärkeimmät muutostekijät 2017–2018

  • Olemassa olevan asiakasdatan hyödyntäminen
  • Epävarmuus autoilun verotuksen kehityksestä
  • Väestön ikääntyminen ja kotitalouskoon pieneneminen
  • Ladattavien hybridiautojen yleistyminen
  • Hiilidioksidipäästöjä koskevien tavoitteiden kiristyminen
  • Verkkokaupan kasvu

Lähde: Autoalan Keskusliitto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Leasing on autojen vuokraamista pitkäksi aikaa

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.