Bioenergia ry: "Korjuutukea jatkettava koko ensi vuosi"

Bioenergia ry:n mukaan nykyistä korjuutuen käyttöä tulee jatkaa vuoden 2015 loppuun pienpuun energiakäytön jatkuvuuden takaamiseksi.

Yhdistys ottaa asiaan kantaa liittyen kestävän metsätalouden rahoituslainsäädännön (Kemera) uudistuksen työryhmän esitykseen, jonka mukaan energiapuun tukea ei jatketa uuden Kemera-lain astuessa voimaan.

Vuonna 2013 pienpuuta korjattiin energiakäyttöön korjuutuen turvin 1,7 miljoonaa kiintokuutiometriä yli 30000 hehtaarilta.

Bioenergia ry kirjoittaa kannanotossaan, että tuella on korjattu puuta nuorista metsistä, joiden hoitotoimenpiteet ovat myöhässä ja joiden puille ei ole ollut muuta käyttöä. Korjuun ansiosta metsien pitkä puuntuotantokyky ja terveydentila paranevat. Harvennusmetsien energiapuun tukeminen on tehokas tapa lisätä uusiutuvan energian käyttöä ja vaikutukset metsien puuntuotannolliseen tilaan ja terveydentilaan ovat myönteiset.

Yhdistyksen mukaan ehdotus korjuutuen lopettamisesta asettaa entistä suuremmat paineet sitä korvaamaan kaavaillun pienpuun tuen hyväksyttämiselle komissiossa. Pienpuun tuen valmistelu on ollut käynnissä jo neljä vuotta.

Korjuutuen vaihtumisen mahdolliseen pienpuutukeen on edettävä sujuvasti eikä se saa aiheuttaa tukikatkoksia tai häiriöitä energiapuumarkkinoille, Bioenergia ry huomauttaa, että eri työlajien tukien jatkaminen tai jatkamatta jättäminen riippuu 1. heinäkuuta 2014 voimaan astuvien EU:n maa- ja metsätalouden valtiontukien suuntaviivojen ehdoista ja niiden tulkinnoista, jotka ovat vielä epävarmat.

Lisäksi uuden Kemera-lain hyväksymisen aikataulu komissiossa on yhdistyksen mukaan erittäin haasteellinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.