Brasilian talous nousi plussalle kahden vuoden korpivaelluksen jälkeen

Tätä ennen maan talous oli ollut laskussa kaksi vuotta peräkkäin.

Brasilian talous kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä prosentin. Tätä ennen maan talous oli ollut laskussa kaksi vuotta peräkkäin. Kyseessä on Brasilian historian pahin lama, maan tilastoviranomaiset kertoivat torstaina. Vuonna 2015 maan talous pieneni 3,8 prosenttia, ja vuonna 2016 lasku oli 3,6 prosenttia.

Alkuvuonna talouden kasvua vauhditti varsinkin Brasilian jättiläismäinen maataloussektori, joka kasvoi yli 13 prosenttia. Brasilia on Latinalaisen Amerikan suurin talous.

Brasilian työttömyysluvut laskivat alkuvuonna hivenen. Työttömyysprosentti on nyt 13,6 prosenttia. Työttömyys laski ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Laskusta huolimatta 14 miljoonaa brasilialaista on yhä vailla työtä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.