DNA selvittää mahdollisuutta listautua pörssiin

DNA:n liikevaihto oli viime vuonna 829 miljoonaa euroa ja liikevoitto 73 miljoonaa euroa.

Teleoperaattori DNA selvittää listautumista pörssiin. Mahdollisesta listautumisesta ja sen ajankohdasta päätetään myöhemmin.

DNA kertoo, että mahdollinen listautuminen on yksi vaihtoehdoista yhtiön hallituksen käynnistämässä selvitystyössä liiketoiminnan kehittämiseksi.

– DNA on kasvanut tasaisesti viime vuosina ja yhtiö teki viime vuonna historiansa parhaan liiketuloksen. Haluamme varmistaa, että yhtiön myönteinen suunta säilyy jatkossakin, perustelee DNA:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino.

Lopullinen päätös mahdollisesta listautumisesta tehdään Leinon mukaan osakemarkkinoiden tilanteesta riippuen.

DNA:n liikevaihto oli viime vuonna 829 miljoonaa euroa ja liikevoitto 73 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yli 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta.