EK: Yhä useampi pk-yritys siirtymässä ulkomaille

Yhä useampi pieni ja keskisuuri yritys pohtii toimintansa siirtämistä Suomesta ulkomaille, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n selvitys. Raportin mukaan joka kymmenes pk-yritys arvioi siirtävänsä varmasti tai todennäköisesti toimintansa Suomesta seuraavan kolmen vuoden aikana. EK:n mukaan tämä tarkoittaa 4 500-5 000 työnantajayritystä.

EK viittaa kaupparekisterin tietoihin, joiden mukaan Virossa oli vuoden alussa yli 4 000 suomalaisten täysin omistamaa yritystä. Kolme vuotta sitten määrä oli 2 800.

EK:n asiantuntija Kimmo Hyrsky arvioi, että suomalaisyrityksiä houkuttelee Viron edistyksellinen yrittäjyysilmapiiri, edulliset tuotantokustannukset sekä maan hallituksen sitoutuminen kasvupolitiikkaan.

EK:n mukaan erityisesti keskisuurissa teollisuusyrityksissä harkitaan ulkomaille siirtymistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.