EK nostaisi eläkeiän 70 vuoteen

Elinkeinoelämän keskusliitto ottaisi eläkeikäpäätöksissä mallia Saksasta. Kansan Uutiset kertoo, että saksalaisasiantuntijoiden mukaan eläkeikä pitäisi nostaa 70 vuoteen.

Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoo lehden haastattelussa, että Suomen ja Saksan tilanne on väestön ikääntymisessä samankaltainen. Siellä eläkeikä on jo nostettu 65 vuodesta 67 vuoteen.

– Saksan tie on meidänkin tiemme eläkepolitiikassa, Laatunen sanoo.

Laatusen mielestä yleisen eläkeiän nostaminen on välttämätöntä. Työuran pidentäminen sen alkupäästä, työhyvinvoinnin kehittäminen ja työttömyyden nujertaminen eivät Laatusen mielestä ratkaise ongelmaa.

EK:n mukaan eläkeikää on nostettava muun muassa väestön ikääntymisen ja työeläkemaksun nostamispaineiden takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.