EU asetti aikarajat budjettikuriin pääsemiselle

EU-komissio asetti keskiviikkona unionin taloussääntöjä rikkoneille jäsenmaille aikarajat, johon mennessä niiden täytyy painaa budjettivajeensa alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Espanjan täytyy saavuttaa EU:n taloussääntöjen mukainen kolmen prosentin raja vuonna 2013, kun taas jättimäisestä budjettivajeesta kärsivälle Irlannille aikaa annettiin vuoteen 2014 saakka. Britannian pitää puolestaan päästä rajan alapuolelle vuoteen 2015 mennessä.

Komission asettama aikaraja on herättänyt närää Ranskassa, jonka pääministeri Francois Fillon on ilmoittanut, että maa pääsee tavoitteeseen vasta vuonna 2014.

Suomi ei ollut mukana komission listalla, koska maan budjettivaje on useimmista EU-maista poiketen ollut viime vuosina ylijäämäinen ja pysyy myös tänä vuonna kolmen prosentin rajan alapuolella.

Talouden taantuma ja elvytystoimet ovat paisuttaneet budjettivajeita useissa EU-maissa viime aikoina. EU-komissio arvioi viime viikolla, että Britannian, Kreikan ja Irlannin budjettivajeet nousevat tänä vuonna yli 12 prosenttiin. Irlannin budjettivajeen pelätään nousevan ensi vuonna lähes 15 prosenttiin.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.