EU haluaa pankkien myyntimiehet kuriin

Euroopan unionin finanssivalvoja Esma haluaa antaa pankeille ja sijoitusyhtiöille ensi kevääseen aikaa lopettaa käytännöt, jotka rohkaisevat myymään asiakkaiden kannalta sopimattomia sijoitustuotteita.

Esman mukaan viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana EU:ssa on ollut lukuisia skandaaleja, kun sijoittajille on myyty heidän etunsa kannalta vääränlaisia sijoitustuotteita. Pääsyynä ovat olleet myyntihenkilökunnalle asetetut taloudelliset kannustimet, jotka eivät kannusta ottamaan asiakkaiden etua huomioon.

EU:n markkinavalvoja haluaa, että uudet ohjeet sijoittajien suojelemiseksi tulisivat voimaan ensi vuoden toisella neljänneksellä. Asia menee kuitenkin ensin julkiselle lausuntokierrokselle, jonka on määrä päättyä joulukuussa.

EU:n laajuisten sääntöjen laatiminen on osa unionin pyrkimystä laajentaa toimivaltaansa finanssisektorin valvonnassa. Tähän saakka valvonta on ollut kansallisten viranomaisten tehtävänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.