EU tavoittelee markkinoiden avaamista USA:n kanssa

Euroopan unioni ja Yhdysvallat aloittavat lähikuukausina neuvottelut laajasta kumppanuussopimuksesta. Toteutuessaan transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus kohentaisi merkittävästi kansalaisten taloudellista hyvinvointia, arvioivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijat.

- Pitkällä aikavälillä vaikutus tulee tulotason nousun kautta. Lisäksi kaupan esteiden vähentäminen lisää kotitalouksien valintamahdollisuuksia kulutushyödykkeiden välillä. Lyhyellä aikavälillä sopimuksella voi olla myös positiivisia työllisyysvaikutuksia, tutkijat Ville Kaitila ja Markku Kotilainen arvioivat.

EU:ssa hyödyt nousevat komission raportin mukaan 119 miljardiin euroon vuodessa ja Yhdysvalloissa 95 miljardiin euroon vuodessa.

EU ja Yhdysvallat ovat tasavahvoja ja vauraita. Neuvottelut eivät Kaitilan ja Kotilaisen mukaan tule varmastikaan olemaan helppoja.

- Arkoja aiheita on molemmin puolin Atlanttia. Suurimpia ongelmia ovat tullien ulkopuoliset kaupan esteet. Neuvotteluissa tavoitteena on tullien poistaminen ja muiden taloudellisen yhteistyön esteiden alentaminen, tutkijat sanovat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.