EU:n pankkiunionille vauhtia Merkelin vaalivoitosta

Euroopan unionin päätöksenteon uskotaan saavan vauhtia Saksan liittokanslerin Angela Merkelin vaalivoitosta.

Poliitikkojen ja markkinoiden arvioiden mukaan vaalivoitto edistää ratkaisuja pankkiunionista ja Kreikan kriisin jatkohoidosta.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) arvioi, että vaalituloksen suurin taloudellinen vaikutus näkyy pankkiunionin vauhdittumisessa. Se on Saksan vastustuksen takia ollut jäissä ennen vaaleja.

Stubb ei usko vaalituloksen vaikuttavan Saksan sisäisiin linjauksiin.

- Saksan linja muodostuu kahdesta kokonaisuudesta, kurista ja solidaarisuudesta. Jos ja kun muut EU-maat hoitavat julkista taloutta säntillisesti, Saksalta löytyy myös solidaarisuutta auttaa näitä maita. Linja on pitkälti samantyyppinen kuin Suomella.

Vaalituloksen markkinavaikutukset jäivät melko pieniksi. Euron kurssi dollaria vastaan liikkui 1,35 dollarin yläpuolella. Pörssit ja rahoitusmarkkinat eivät erityisesti reagoineet vaaleihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.