Ekokauppa Ruohonjuuri kyllästyi turvallisuus- ja kemikaaliviraston vitkasteluun – teki oman tulkintansa EU-direktiivistä

Ekokauppaketju Ruohonjuuri aloitti maanantaina uudestaan pesuaineiden täyttömyynnin kaikissa myymälöissään. Täyttömyynti lopetettiin Suomessa yli neljä vuotta sitten, kun turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kielsi niiden myynnin EU:n pesuaineiden pakkausmerkintöjä koskevaan direktiiviin vedoten.

Ruohonjuuren markkinointipäällikkö Johanna Koskisen mukaan yhtiö on neljän ja puolen vuoden ajan odottanut, että Tukes saisi asiaan tulkintaohjeen EU:sta.

– Sitä ei ole vieläkään tullut. Olen aina välillä kysynyt Tukesilta, että missä mennään. He kertovat, että asia ei ole edennyt, koska muille maille tämä ei ole ongelma. Tämä on tällainen suomalainen erikoisuus, Koskinen sanoo.

Ruohonjuuren näkemyksen mukaan direktiiviä tulkitaan muualla Euroopassa väljemmin kuin Suomessa. Koskisen mukaan täyttömyyntiä tehdään muualla Euroopassa, esimerkiksi Englannissa ja Saksassa.

– Belgialainen Ecover on tehnyt isoja täyttöasemia jopa marketteihin.

Kun selvää linjausta ei kuulunut, teki ekokauppa oman tulkintansa direktiivistä. Maanantaina aloitetussa täyttöpalvelussa asiakkaita kannustetaan täyttämään pesuaineensa samaan pulloon, jossa ovat valmiina oikeat tiedot pesuaineen ainesosista ja käytöstä. Pesuaineiden irtomyynti hoidetaan palveluna, jossa ekokaupan henkilökunta tarkistaa, että pulloon päätyy juuri oikeaa ainetta.

Siltä varalta, että pesuainepullo on kulunut ja kaikki tarpeelliset merkinnät eivät ole enää selkeästi luettavissa, on myymälöissä pesuaineiden sisällöstä ja käytöstä kertovia tarroja, jotka henkilökunta liimaa pullon kylkeen. Tarra kiinnitetään huolellisesti myös sellaisiin pulloihin, joissa on ollut muuta kuin irtomyynnistä ostettua pesuainetta.

Ruohonjuuri katsoo noudattavansa toiminnassaan direktiivin henkeä. Ekokauppaketju on direktiivin kanssa samaa mieltä siitä, että pesuaineiden ostajien on tärkeää saada oikeat ja riittävät tiedot pesuaineiden sisällöstä ja käytöstä.

– Tarkoituksemme on osoittaa tällä toimenpiteellä myös viranomaisille, että tämä voidaan tehdä vaarantamatta kuluttajan turvallisuutta tai muita oikeuksia, Koskinen kertoo.

Koskinen ei ole vielä saanut yhteydenottoa Tukesilta, mutta odottaa sellaisen tulevan.

– Se on ihan hyvä juttu, koska sitten pääsemme taas keskustelemaan. Tarkoitus on saada tämä asia ratkeamaan, koska tämä on meidän asiakkaidemmekin mielestä aivan järjetöntä. Me haluaisimme, että täyttämisestä tulisi normaalimpaa kuin uusien pesuainepakkauksien ostamisesta, Koskinen toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .