Ekonomistit: Talousuudistukset tulisi toteuttaa, vaikka hallitus vaihtuisi

Ekonomistien mukaan tärkeintä on, että hallituksen aiemmin tekemiä talousuudistuksia ei peruta.

Hallitusmuutos ei ainakaan heti hetkauta Suomen taloustilannetta, arvioivat pankkien pääekonomistit.

Ekonomistien mukaan tärkeintä on, että hallituksen aiemmin tekemiä talousuudistuksia ei peruta.

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo, että kasvun hyytymisen voi estää vain palkkakurilla sekä työmarkkina- ja muita talousuudistuksia jatkamalla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ilmoittivat tänään, että yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa ei ole edellytyksiä jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.