Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata drakmaan

Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä, mutta vanhan rahayksikön drakman pikaiseen paluuseen hän ei usko.

- Organisoitu siirtyminen takaisin omaan valuuttaan on hallinnollisesti mitä vaativin harjoitus. Se voi olla Kreikan hallinnolle tässä tilanteessa liian kova pala, Vartiainen sanoi STT:lle.

Vartiaisen mukaan maksukyvyttömyyden myötä Kreikan pankkijärjestelmä kaatuisi, mikä käytännössä tekisi drakman käyttöönoton mahdottomaksi.

Vartiaisen mukaan todennäköistä on, että oman rahayksikön sijaan kreikkalaiset käyttävät jatkossakin euroa, mutta maa ei välttämättä ole enää mukana Euroopan keskuspankkijärjestelmässä.

Syriza on vastustanut EU:n ja IMF:n lainapaketin ehdoiksi asettamia tiukkoja sopeutustoimia, mutta euromaat ovat toistuvasti ilmoittaneet, ettei ehdoissa ole neuvotteluvaraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.