Elektrobit irtisanoo 60 työntekijää

Elektroniikkavalmistaja Elektrobit irtisanoo 60 työntekijää Suomessa. Sen lisäksi yhtiö lomauttaa 85 henkilöä elokuun alkuun asti. Elektrobit kertoi työvoiman vähennyksistä yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä tänään.

Vähennykset johtuvat toimitusjohtaja Jukka Harjun mukaan yhtiön langattoman liiketoiminnan liikevaihdon laskusta ja kannattavuuden heikkenemisestä. Vähennykset ja lomautukset kohdistuvat kaikkiin Elektrobitin Suomen toimipisteisiin, joita on Espoossa, Kajaanissa, Oulussa ja Tampereella.

Elektrobitin palveluksessa on kaikkiaan 1 520 henkilöä. Suomessa yhtiöllä on noin 500 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.