Ely-keskus: Kollajan allas ei haittaa Natura-aluetta

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen mukaan Kollajan allashanke ei heikennä merkittävästi Pudasjärven Natura-aluetta. Ely-keskus antoi lausuntonsa energiayhtiö PVO-Vesivoiman muutettua aiempia suunnitelmiaan.

Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Vesivoima on siirtänyt patovallia 400 metriä aiempaa suunnitelmaa taaemmaksi, mikä lieventää ely-keskuksen mukaan altaan vaikutuksia.

Allas nostaisi veden korkeutta keskimäärin 20 senttiä korkeammalle keskimäärin vuoden aikana. Ely-keskus arvioi lausunnossaan, että Pudasjärven Natura-alueella tulvametsät pystyvät siirtymään ylemmäksi moreenimaille.

- Olemme tyytyväisiä ely-keskuksen Natura-lausuntoon, kertoo PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Pertti Pietinen.

Kollajan allashanke on ollut vireillä vuosia, ja se on herättänyt poliittisia kiistoja. Vastustajien mukaan allas tuhoaa Natura-aluetta.

Pohjoisen vesivoimahankkeet jäädytettiin koskiensuojelulain perusteella. PVO on kuitenkin pitänyt hanketta esillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.