Energiajätti hakee jalansijaa Suomessa

Saksalainen energia-alan jätti E.ON on kiinnostunut ostamaan Vattenfallin Suomen toiminnot. Asiasta kertoo Ylen uutiset. Vattenfall on kertonut keskittyvänsä Ruotsin, Hollannin ja Saksan markkinoille.

Ruotsalaisella Vattenfallilla on Suomessa vankka asema Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Yhtiöllä on Suomessa noin 400 000 asiakasta. Sen osuus Suomen sähkömarkkinoista on noin 12 prosenttia.

Vattenfall työllistää Suomessa yli 500 henkilöä. Ylen uutisen mukaan yhtiö valmistelee kaikessa hiljaisuudessa omaisuutensa myyntiä Suomessa. Sähkön lisäksi Vattenfall tuottaa ja siirtää kaukolämpöä 14 paikkakunnalla.

Ylen mukaan yhtiö on viime aikoina lähestynyt konsulttien kautta ostajakandidaatteja. Euroopan suurin yksityinen energiayhtiö E.ON on yksi Vattenfallin konsulttikirjeen saaneista. Ylen uutisen mukaan Suomessa vielä pienenä tekijänä toimiva yhtiö olisi valmis ostamaan kaikki Vattenfallin Suomen toiminnot.

- E.ONin tavoitteena on selkeästi kasvaa tästä isommaksi Suomessa. Tässä vaiheessa olemme kiinnostuneita koko kokonaisuudesta, mitä Vattenfallilla on Suomessa, Ylen haastattelema E.ON Suomen toimitusjohtaja Markku Ryymin sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.