Epäilyt saattelevat sunnuntaikaupan vapautumista

Ostoksille pääsee jälleen myös sunnuntaisin. Joulukaupan sunnuntaiaukiolo alkaa tänään ja jatkuu joulukuun loppuun.

Poikkeuksia ovat isänpäivä ensi sunnuntaina ja itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta, jolloin kaupat ovat kiinni.

Sunnuntaiaukiolot eivät tällä kertaa välttämättä lopu vuodenvaihteeseen, sillä kauppojen uudet ja nykyistä vapaammat aukioloajat saattavat toteutua jo joulukuun alusta. Eduskunnan talousvaliokunnassa on sovittu, että lainmuutos yritetään saada valmiiksi siihen mennessä.

Uuden lain myötä kaikki kaupat voisivat olla auki sunnuntaisin läpi vuoden juhlapyhiä lukuun ottamatta, ja alle 400 neliön kaupat halutessaan ympäri vuorokauden.

Kaupat voivat pian pitää ovensa avoinna sunnuntaisin läpi vuoden. Ja pienet kaupat ilman mitään rajoituksia vaikka läpi vuorokauden.

Eduskunta hyväksyy lainmuutokset lähiviikkoina.

Päätöksentekoa varjostaa epäily siitä, mitä kaikkia vaikutuksia uusilla aukioloajoilla saattaa olla. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kirjasi monia huolia omaan lausuntoonsa, jossa se on on arvioinut ehdotettujen muutosten seurauksia.

Kun jatkossa myös suuret kaupat voivat olla auki sunnuntaisin läpi vuoden, voi se valiokunnan mielestä viedä asiakkaita lähikaupoilta ja siten heikentää niiden kannattavuutta. Huoli tunnetaan erityisesti maaseudulla.

Siellä taas, missä ihmisiä asuu lähellä kauppoja, saattaa niiden pitkä aukiolo iltaisin ja viikonloppuisin aiheuttaa melu- ja muita haittoja. Asukkaiden viihtyminen ja turvallisuudentunne voivat olla koetuksella.

Yötyö ja yksintyöskentely tulevat todennäköisesti lisääntymään. Riski joutua väkivallan uhriksi kasvaa. Valiokunta onkin ehdottanut, että yksin kaupassa työtä tekevällä pitäisi olla henkilökohtainen hälytyslaite, jolla vartijan saisi kutsuttua paikalle.

Jos kaupan aukiolot painottuvat enemmän iltoihin ja viikonloppuihin, arvioidaan se lisäävän lasten päivähoidon tarvetta iltaisin ja myös ympäri vuorokauden. Se taas lisää päivähoidon kustannuksia.

Yhdeksi ongelmaksi on noussut partureiden ja kampaamoiden tilanne. Lakiesitys vapauttaisi ne kaikesta aukiolon säätelystä. Alan oma Suomen hiusyrittäjät -järjestö on pelännyt, että muutos tuo ongelmia pienille yrityksille. Suuret pakottavat nekin laajentamaan aukioloaikojaan.

Jos parturi- ja kampaamoliikkeet jäävät lain ulkopuolelle, niitä ei koske kauppakeskusten vähittäisliikkeille tuleva oikeus pitää ovensa suljettuna ainakin yhtenä päivänä viikossa. Kauppakeskukset voivat jatkossakin määrätä niiden aukioloajoista.

Ostosmatkailijoita lisää Venäjältä

Aukiolomuutosten vaikutuksia kaupan alan työllisyyteen on valiokunnan mielestä vaikea arvioida. Päivittäistavarakauppa on itse arvioinut, että kaupalle tulee entistä paremmat mahdollisuudet tarjota säännöllistä ja kokoaikaista työtä. Siellä kaksi kolmesta on nyt osa-aikaisia.

Suurten liikkeiden ympärivuotisen sunnuntaiaukiolon odotetaan tuovan Venäjältä lisää matkailijoita, jotka myös yöpyvät Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.