Ericsson vähentää melkein 120 Turusta ja Oulusta

Ruotsalainen verkkoyhtiö Ericsson vähentää yhteensä 117 työntekijää modeemituotteiden kehityksestä Turussa ja Oulussa. Turusta saa lähtöpassit 86 ja Oulusta 31 työntekijää, yhtiö kertoi tiedotteessaan.

Yhtiö kertoi syyskuussa alkaneiden yt-neuvottelujen tuloksesta keskiviikkona. Niiden alkaessa irtisanottavien määräksi arvioitiin enintään 122.

Vähennysten syynä on konsernitason linjaus, jonka mukaan Ericsson luopuu uusien modeemien kehityksestä. Suomen Ericsson säilyy kuitenkin merkittävänä globaalina palvelu- ja tuotekehityskeskuksena.

Vähennykset tehdään vaiheittain maaliskuun loppuun mennessä. Niiden jälkeen Ericssonilla on Suomessa yhä lähes tuhat työntekijää, joista suurin osa työskentelee Kirkkonummen Jorvaksessa. Turkuun jää noin 30 ja Ouluun runsaat 40 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.