Espanja-päätös saa kiitosta EU:lta ja Yhdysvalloilta

Espanjan päätös hakea tukea pankeilleen on saanut kiitosta EU:n komissiolta ja Yhdysvalloilta.

EU:n talouskomissaari Olli Rehn ja komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso vakuuttavat uskoaan siihen, että sijoittajien luottamus Espanjaan palautuu vähitellen.

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner arvioi, että päätös oli tärkeä askel kohti entistä tiiviimpää rahaliittoa.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) korostaa, että Suomi hyväksyy lainan vain Espanjan valtiolle. Suoraa tukea pankeille ei hyväksytä.

Urpilainen kertoi Euroopan rahaministereiden puhelinkokouksen jälkeen, että Espanjan lainapyyntöön suhtaudutaan myönteisesti. Muuten vaarana olisi, että eurokriisi leviäisi koko Eurooppaan.

Kaikki yksityiskohdat ovat yhä auki. Espanja esittää virallisen pyyntönsä ensi viikolla. Valtiovarainministeri Luis de Guindosin mukaan kaikki pankit eivät tarvitse apua. Neuvotteluita on käyty tiettävästi enintään 100 miljardista eurosta.

Oppositiojohtajat Juha Sipilä (kesk.) ja Timo Soini (ps.) eivät hyväksy apua Espanjalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.