Etla ennustaa kahdeksan prosentin alamäkeä tälle vuodelle

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa, että Suomen bkt supistuu tänä vuonna kahdeksan prosenttia. Eniten kärsii majoitus- ja ravitsemustoiminta, jonka arvonlisäys laskee lähes 30 prosenttia. Teollisuuden arvonlisäys supistuu yhdeksän prosenttia ja palvelualan kaikkiaan liki seitsemän prosenttia.

Etlan arvio on, että Suomen talous palaa kasvu-uralle ensi vuonna ja yltää neljän prosentin kasvutahtiin, joten kasvu ei ainakaan vielä ensi vuonna paikkaisi koronakriisin aiheuttamaa takapakkia. Tämän hetken Etla-arvio on, että teollisuuden arvonlisäys ja tuotos kasvaa ensi vuonna noin viisi prosenttia, palvelujen kolme.

Palvelualoilla kauppa ja yrityspalvelut kärsivät vähemmän kuin majoitus- ja ravintolatoiminta. Etlan arvion mukaan kaikki palvelutoimialat pääsevät ensi vuonna kohtalaiseen kasvuun. Vuoden 2019 tuotantotason saavuttaminen vie kuitenkin useamman vuoden, Etla toteaa.

Autotehdas pyörähtää käytiin kesällä

Yksi kriisin runtelemista teollisuusaloista on auto- ja kuljetusneuvoteollisuus, jonka vienti supistuu tänä vuonna peräti neljänneksen. Etla ennustaa, että ensi vuonna vienti nousee taas 30 prosenttia.

EU-maiden autotehtaat ovat olleet koronakriisin takia suljettuina keskimäärin 30 päivää. Uudenkaupungin autotehdas on lomauttanut työntekijöitään, mutta suunnittelee valmistavansa autoja täydellä kapasiteetilla jälleen heinä-elokuusta lähtien.

Tuotantolukuja kohentaa myös laivanrakennus. Telakoilta luovutetaan tänä vuonna yksi alus ja ensi vuonna kolme.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9  000 työpaikkaa koronapandemian takia

Divaritoiminnassa kivijalkaliike säilyy pääpaikkana – Nettikaupalla on tärkeä rooli täydentäjänä, mutta kanta-asiakkaat asioivat liikkeissä

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Keskolta myönteinen tulosvaroitus koko vuodelle – Kehitys on ollut odotettua myönteisempää rauta- ja päivittäistavarakaupassa

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.