Euroalueen teollisuustuotanto kääntyi nousuun

Euroalueen teollisuustuotanto kääntyi toukokuussa nousuun ensimmäisen kerran sitten viime vuoden elokuun. Eurostatin mukaan tuotanto kasvoi huhtikuusta toukokuuhun 0,5 prosenttia. Käänne nähtiin merkkinä siitä, että taantuman syvin vaihe voi olla ohi.

Vuositasolla käyrä oli silti selvästi laskussa. Kuudentoista maan euroalueen tuotanto supistui viime vuoteen verrattuna 17 prosenttia.

Euroalueen lukemia kohensivat tuotannon kasvu kahdessa suurimmassa maassa, Saksassa ja Ranskassa. Italiassa kasvua ei sitä vastoin näkynyt, ja Espanjassa tuotanto supistui. Alamäkeä mentiin myös Suomessa.

Euroalueen ulkopuolella tuotanto supistui myös Latviassa ja Ruotsissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.