Euromaat antoivat Kreikalle kaksi viikkoa aikaa

Euromaiden valtiovarainministerit ovat antaneet Kreikan parlamentille kaksi viikkoa aikaa hyväksyä sovitut säästötoimet.

Euromaiden talousministerit kokoontuvat 3. heinäkuuta Brysseliin sopimaan seuraavan 12 miljardin euron lainaerän toimittamisesta Kreikalle.

Lainaerä on osa viime vuonna sovittua 110 miljardin euron avustuspakettia. Kreikkaa uhkaa maksukyvyttömyys, jos se ei saa lainaerää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

Ilkka-Yhtymä kohensi tulostaan – jäissä ollut ilmoitusmyynti elpyi hieman kesäkuussa

Keskisuomalaisen painoyhtiö Lehtisepät aloittaa yt-neuvottelut Jyväskylässä – vaarassa 20 henkilötyövuotta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.