Euroopan pörssit jatkoivat luisua, punta jo alle 1,30 dollaria

Sijoittajien riskien välttely heijastui öljymarkkinoihin ja johti tappioihin kautta alan.

Punnan alamäki suhteessa dollariin jatkui keskiviikkona. Punta painui jo alle 1,30 dollarin. Vielä ennen brexit-tulosta punnalla sai noin 1,48 dollaria. Huoli Britannian EU-erosta on painanut punnan alimmilleen dollariin nähden 31 vuoteen.

Euroopan pörssien alamäki jatkui iltaan asti. Pariisin pörssin yleisindeksi oli –1,6 ja Frankfurtin –1,5 prosenttia iltaseitsemän aikaan. Lontoon pörssi luisui prosentin.

Myös Helsingin pörssi oli pakkasella.

Öljyn hinta jatkoi keskiviikkona laskuaan samalla, kun pelko Britannian EU-erosta synkensi maailman pörssejä. Sijoittajien riskien välttely heijastui öljymarkkinoihin.

Brent-öljylaadun hinta oli illansuussa alle 48 dollaria tynnyriltä. Toukokuun lopussa hinta piipahti yli 50 dollarissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.