Euroopan pörssit sulkeutuivat laskusuunnassa – Turkin liiran vaikutus näkyy

Euroopan pörssit sulkeutuvat laskusuunnassa. Turkin liiran arvon heittely on huolestuttanut sijoittajia ja vaikuttanut markkinoihin, uutisoi Guardian.

Turkin valuutan kaoottinen tilanne vaikutti myös eteläeurooppalaisiin pankkeihin, jotka ovat tekemisissä Turkin talouden kanssa. Espanjalaisen BBVA-pankin arvo laski 3,2 prosenttia ja italialaisen Unicreditin 2,5 prosenttiyksikköä.

Turkin liiran arvon jatkuva heikkeneminen on herättänyt huolta siitä, että kriisi tarttuisi myös maailman talouteen. AFP:n mukaan liiran syöksy vaikutti jo viime viikoilla Yhdysvaltain ja Euroopan pörsseissä. Sijoittajat ovat kääntäneet katseensa niin kutsuttuihin turvasatamiin eli Yhdysvaltojen dollareihin, Sveitsin frangeihin ja Japanin jeniin.

Ennen Aasian pörssien avautumista liiran arvo kävi historiallisen alhaalla suhteessa dollariin. Yhdellä dollarilla sai 7,2 liiraa ja eurolla 8,1 liiraa. Maanantaiaamuna liiran arvo oli hieman noussut, dollarilla sai 6,8 liiraa.

Täsmennetty muotoilua pankeista: Espanjalainen BBVA ja italialainen Unicredit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.