Eurooppa tarvitsee yhteisen valuutan – kaikesta huolimatta

Mitä ajattelisit, jos päivittäistavarakaupassa toimisi vain yksi valtakunnallinen ketju? Ja entäpä jos näin olisi myös muilla aloilla? Asuntotuotannosta vastaisi yksi rakennusyhtiö, kaupallinen tiedonvälitys olisi yhden mediatalon käsissä ja raha-asioista huolehtisi yksi valtakunnallinen pankkiryhmä.

Tällainen maailma saisi meiltä kaikilta varmasti täystuomion. Ja syystäkin, sillä valinnanvapauden puuttumisen lisäksi yhden yrityksen määräävä markkina-asema omalla toimialallaan tuottaa poikkeuksetta tehottomuutta – nostaa hintoja ja laskee laatua sekä palvelutasoa.

Tätä ikävää monopolistista ajatusleikkiä voi soveltaa myös globaalitalouteen. Entäpä jos maailmassa olisi vain yksi maa tai talousalue, joka määrittää kansainvälisen kaupankäynnin pelisäännöt? Miten reagoisimme, jos 2020-luvun ilmasto- tai ihmisoikeuspolitiikan tahtotila ja standardit päätettäisiin yksin Aasiassa?

Ajatus ei ole kaukaa haettu, sillä toisen maailmansodan jälkeen maailmantalouden pelisäännöt tulivat pääosin Yhdysvalloista. Tämä näkyi myös Suomessa talouden ja kulutuksen amerikkalaistumisena. Nyt kansanvälisten pelisääntöjen määrittäjän paikka on vaihtumassa Yhdysvalloista Kiinaan. Tästä yli miljardin asukkaan maasta on tulossa 2020-luvun talouspäättäjä.

Eurooppalaisittain tilanne on huolestuttava, sillä globaalissa maailmassa tarvitaan toinen toistaan ruodussa pitäviä vastavoimia. Nousevan Kiinan ja heikentyvän Yhdysvaltojen rinnalle tarvitaan vahva eurooppalainen talousalue. Valitettavasti Eurooppa on jäämässä globaalin päätöksenteon sivuraiteille, sillä siltä puuttuvat vaikuttamisen ja menestyksen avaimet: runsaat omat pääomat ja vahva valuutta. Ilman niitä Kiina jyrää tulevaisuudessa kaikki yksittäiset euromaat, myös Saksan, aina tarvittaessa mennen tullen.

Tilanne on vakava, sillä Eurooppa on kriisissä. Omasta syystään, sillä euroalue oli jo syntyessään valuvikainen. Ajatus siitä, että yhteinen raha yhtenäistää tuotantorakenteita ja pienentää maiden välisiä kilpailukykyeroja, osoittautui optimistiseksi toiveajatteluksi. Ja vaikka budjettikuri lipsui monessa maassa, yhteisesti sovitun vakaus- ja kasvusopimuksen ehdoista ei pidetty kiinni. Pahenevia kilpailukykyongelmia lykättiin tulevaisuuteen ja katteetonta elintasoa ylläpidettiin halvalla lainarahalla.

Tästä huolimatta euroalueen pikaista hajoamista ei kannata toivoa edes unissaan. Hajoaminen maksaisi Suomelle parissa vuodessa arviolta saman verran kuin vuoden 2008 pankkikriisi, eli noin 40 miljardia euroa menetettynä tuotantona ja julkisena lisävelkana. Pidemmällä aikavälillä lasku olisi todennäköisesti tätäkin suurempi, kun kansainvälistä kauppaa tehtäisiin yhä enemmän ja laajemmin vain kiinalaisin säännöin ja askelmerkein.

Kirjoittaja on kansantaloustieteen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.