Finanssivalvonta: Matala korkotaso riski pankeille

Alhainen korkotaso ja heikot talousnäkymät aiheuttavat ongelmia pankeille ja vakuutusyhtiöille, varoittaa Finanssivalvonta (Fiva). Sen mukaan matalat korot painavat etenkin pienempien pankkien kannattavuutta ja vaikeuttavat vakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa.

Lisäksi taloustilanteen heikentyminen kasvattaa luottotappioiden riskiä.

Euroopan finanssisektorin tilanne on edelleen haavoittuvainen, mikä heijastuu Suomeen.

Fiva uskoo, että EU-johtajien kesäkuinen päätös pankkiunionista on omiaan lisäämään sijoittajien luottamusta pankkeihin.

- Valvonnan keskittäminen ja yhtenäisistä valvontakriteereistä huolehtiminen loisi lisää luottamusta pankkisektoriin, sanoo johtaja Anneli Tuominen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.