Google ja Apple sopivat patenttiriitansa

Teknologiajätit Google ja Apple ovat sopineet pitkäaikaisen patenttiriitansa. Yhtiöiden yhteisessä lausunnossa todetaan, että yhtiöt sopivat lopettavansa kaikki nykyiset oikeusjutut yhtiöiden välillä. Ne myös sanovat tekevänsä yhteistyötä joillakin patenttiuudistuksen alueilla.

Yhtiöiden mukaan sopu ei tarkoita sitä, että ne antaisivat toisilleen yhtiöiden lisenssejä.

Motorola käynnisti oikeusprosessin Applea vastaan Yhdysvalloissa neljä vuotta sitten. Se syytti yhtiötä patenttirikkomuksesta. Asia on sittemmin laajentunut yli 12 oikeusistuimeen.

Google sai oikeudet Motorolan patentteihin, kun yhtiö osti Motorolan vuonna 2012. Google myi Motorola Mobilityn kiinalaislähtöiselle tietokonejätti Lenovolle. Kauppaa ei ole vielä saatettu loppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.