HS: Kalevala Koru lakkauttaa Suomen kansainvälisesti tunnetuimman korumerkin Lapponian

Suomen kansainvälisesti tunnetuin korumerkki Lapponia Jewelry lakkautetaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Asian vahvistaa lehdelle Kalevala Korun toimitusjohtaja Kirsi Paakkari.

Kalevala Koru on omistanut Lapponia Jewelryn vuodesta 2005. Lakkauttaminen liittyy Kalevala Korun brändistrategian uudistukseen, jossa yhtiön korut kootaan kolmeen erilliseen linjaan Kalevala-brändin alle.

Yksi syy lakkauttamiseen on toimitusjohtajan mukaan se, että Kalevala Korun kokoisessa yhtiössä rahat eivät riitä erillisten tuotemerkkien pitämiseen elinvoimaisena.

Lapponian tunnetuimpiin koruihin kuuluu Planetaariset laaksot, joka nähtiin vuonna 1977 George Lucasin Tähtien sota -elokuvassa prinsessa Leian kaulassa. Korun valmistus jatkuu Kalevalan tuotemerkin alla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Jyväskylän Paviljonki täyttyi juhlaväestä – kysyimme, mitä maakunnan yrittäjät odottavat vuodelta 2020

Ville Silvasti teki yhtiöstään Pohjoismaiden suurimman tuulivoimaloiden kuljettajan – Norjassa jättiläisten kuskaaminen perille vaati miljoonien eurojen tietyöt

Iina Naumanen sai yksinyrittäjäpalkinnon – yli 20 vuotta käsityöläisenä Jyväskylässä

Maakunnallinen yrittäjäpalkinto Pohjoismaiden suurimmalle tuulivoimaloiden kuljettajalle – yksinyrittäjäpalkinto käsityöyrittäjälle, jonka kädenjälki näkyi Linnan juhlissa

Mikael Pentikäinen Yrittäjäjuhlassa Jyväskylässä: "Suomeen tarvitaan uusi tammikuun kihlaus"

1970-luvun öljykriisi teki Vaposta turveyhtiön – Jyväskylä ei kiinnostanut yhtäkään naista, kun pääkonttori siirrettiin Helsingistä Keski-Suomeen

Vapon Tempakka: Energiaturpeen käyttö puolittuu viidessä vuodessa

Fitch heikensi Suomen luottoluokituksen näkymät myönteisistä vakaiksi – Moody's jätti luokituksen tekemättä

BioPaavossa Saarijärvellä etsitään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen hidastamiseen – nuorten kiinnostus maanviljelyyn voi ratkaista maapallon tulevaisuuden

Skanska aikoo aloittaa 35 omistusasunnon rakentamisen Jyväskylän Kankaalla ensi kesänä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.