HS: Yli puolet suomalaisista haluaa Kreikalta vakuudet

Suomalaisten asenteet Kreikan tukipakettia kohtaan ovat hyvin jakaantuneet. Samalla eurovastaisuus on lisääntynyt. Asia selviää Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä.

Yli puolet suomalaisista haluaa Kreikalta lainavakuudet, vaikka siitä aiheutuisi Suomella vaikeuksia. Vain viidennes vastaajista olisi valmis luopumaan vakuusvaatimuksista.

Lähes puolet suomalaisista vastustaa Kreikan apupakettia ja noin neljä kymmenestä on apupaketin kannalla.

Tukipaketin kritisointi on kuitenkin lisääntynyt kevään jälkeen. Huhtikuussa reilu kolmannes vastaajista ilmoitti vastustavansa Portugalin tukea.

Eurosta eroamista kannattaa nyt viidennes suomalaista, kun vuoden alussa kannattajia oli runsaat 12 prosenttia.

Yli puolet on huolissaan Suomen ajautumisesta sivuraiteelle ja umpikujaan EU:ssa. Keväällä näin ajatteli 40 prosenttia.

Kaksi kolmasosaa vastaajista kuitenkin kannattaa Suomen säilymistä sekä eurossa että Euroopan unionissa. Eniten pysymistä kannattivat korkeasti koulutetut.

TNS Gallup toteutti eurokriisitutkimuksen internetkyselynä elokuun loppupuolella ja siihen vastasi 1 200 suomalaista. Suomalaisten suhtautumista euroon ja EU:hun kysyttiin puhelimitse elokuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin runsaat 1 000.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.