Haapamäen henki on taas voimissaan

Haapamäki uinui 2000-luvun alkuun asti, kunnes Martti Vainio osti Höyryveturipuiston alueen. Vainion vanavedessä Haapamäellä saatiin muitakin yrittäjiä, jotka ovat vahvasti verkostoituneet keskenään esimerkkinä HT-yhtiöt ja Veho Oy.

Nyt Keuruun kaavoitusjohtaja Timo Määttä näkee Haapamäellä jälleen uuden nousun merkkejä.

Nykyinen tonttivaranto on kunnossa, maakuntakaava lupaa teollisuusalueelle runsaasti uutta tonttitilaa ja lähiaikoina alueelle on tulossa uusia yrityksiä.

Määttä on mielissään siitä, että esimerkiksi Haapamäelle sijoittuvan uuden yritystoiminnan taustalla on nuoria yrittäjiä, joilla on juuret seutukunnalla. Alueella on hänen mukaansa käynnissä sukupolvenvaihdos.

Keuruulla on parhaillaan menossa asemakaavamuutos, joka päivittäisi Haapamäen teollisuusalueen tontti- ja tielinjauksia. Uusi kaava tarjoaisi tonttitilaa valtatie 23:n varteen.

- Yrityksiä kiinnostaa usein näkyvyys valtatien suuntaan ihan imagollisistakin syistä.

Tielaitoksen kanssa kartoitetaan myös kymmenien hehtaarien kokoisen niin sanotun vankilan tontin tielinjauksia.

- Selvitellään, voidaanko tontilta ottaa suora yhteys valtatielle ja muuttaa alue siten ison teollisuusyrityksen tontiksi.

Koko Haapamäelle elintärkeäksi Määttä näkee hankesuunnitteluvaiheessa olevan kouluhankkeen. Viidellä miljoonalla eurolla taajamaan rakennettaisiin koulukeskus, jossa olisi yhdessä ala- ja yläkoulu, kirjastopalvelut sekä kansalaisopisto.

Höyryveturipuiston kehittäminen on sekin vauhdissa. Keuruun matkailun Master plan -suunnitelman mukaan alueelle rakennettaisiin tapahtumakatos, jossa voisi järjestää suurtapahtumia jopa sadoille ihmisille. Alueelle suunnitellaan myös caravanaluetta ja hotellin peruskorjaamista. Investointien suuruus olisi noin puoli miljoonaa euroa.

Myös Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n toimitusjohtaja Esa Lintula näkee Haapamäen aseman alueella paljon potentiaalia. Vaikka VR kuritti kylää lopettamalla muun muassa varikkotoiminnan, rautatieyhtiö toivotettaisiin taas tervetulleeksi.

- Haapamäki olisi loistava paikka VR:n terminaalille. Tällä voisi purkaa Tampereen ruuhkia ilman, että tarvitsisi rakentaa uusia kalliita tiloja muualle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.