Hallituksen tavoite lähellä – työllisyysasteen trendi hätyyttelee 71:tä prosenttia

Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin.

Suomen talous on navakassa kasvussa ja viime kuukausien vankka vire työllisyysasteen kehityksessä näyttää jatkuvan. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli joulukuussa 70,7 prosenttia. Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Työllisiä oli joulukuussa 48 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyysluvut ovat erityisen vankkoja nyt kolmatta kuukautta peräkkäin, joten arvio työmarkkinoiden selkeästä käänteestä vankistuu. Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan kolmas kuukausi vahvisti, että selkeä käänne työmarkkinoilla on tapahtunut. Kesti aikansa, ennen kuin myötätuuli tarttui selkeämmin työmarkkinoihin, vaikka talous kasvoi jo viime vuonna vauhdilla.

Kuoppamäen mukaan hallituksen työllisyystavoitekin alkaa yks kaks näyttää mahdolliselta.

– Jos on pakko sanoa kyllä tai ei, niin sanoisin, että kyllä se yltää siihen, Kuoppamäki sanoo.

Arvio perustuu nykyvauhtiin, mutta Kuoppamäki muistuttaa, että taloudessa voi aina tapahtua kaikenlaisia yllätyksiä.

Omilla talousennusteillaan aiemminkin profiloitunut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi eilen, että hallituksen tavoittelema 72 prosentin työllisyysaste voi toteutua.

– Jos hevosmiehenä laittaisin rahani jonkun puolesta, niin sanoisin, että siihen 72 prosenttiin mennään 2019 aikana, Lintilä sanoi.

"Ihmiset näkevät työn hakemisen järkevänä hankkeena"

Tilastokeskus julkaisi tuoreet työllisyysluvut tänään. Kiinnostavaa oli, että myös työttömyydessä nähtiin pomppu joulukuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli joulukuussa 227 000, mikä oli 20 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8,4 prosenttia, kun se edellisvuoden joulukuussa oli 7,9 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8,4 prosenttia.

Työttömyyspompun taustalla saattaa osaltaan olla korvissa humiseva nousukausi. Danske Bankin Kuoppamäki huomauttaa, että työttömyysasteen nousun taustalta löytyy työvoiman huomattava 2,6 prosentin kasvu. Ihmiset näkevät työn hakemisen Kuoppamäen mukaan nyt järkevänä hankkeena.

– Jokin aika sitten se vaikutti niin kuin turhalta, koska ei luotettu siihen, että työtä löytyy.  Nyt luotetaan siihen, että sille työnhakuun käytetylle ajalle on löytymässä vastiketta, Kuoppamäki sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keski-Suomen työllisyyskehitys notkahti joulukuussa

Uusimmat

Talous

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

Sveitsiläinen suurpankki Credit Suisse lyö miinuskoron isoille talletuksille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.