Halpalentoyhtiö Ryanair karsii 3 000 työpaikkaa koronan takia

Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair ilmoittaa aikovansa vähentää noin 3  000 työpaikkaa koronakriisin takia. Yhtiön mukaan useimmat sen lennot on peruttu ainakin heinäkuuhun asti. Yhtiö kertoo lentävänsä vain noin prosentin kaikista lennoistaan touko- ja kesäkuussa.

Ryanair arvioi, että kestää ainakin kesään 2022 ennen kuin matkojen kysyntä palautuu.

Lentoyhtiöllä on palkkalistoillaan kaikkiaan noin 18  000 ihmistä. Irtisanomisten lisäksi yhtiö suunnittelee laskevansa palkkoja ja lomauttavansa osan henkilökuntaansa.

Toimitusjohtaja Michael O'Leary on ilmoittanut, että hänen palkkansa pysyy puolitettuna ainakin ensi maaliskuuhun asti.

–  Uskomme, että Euroopan hallitukset antavat meidän palata kesä- tai heinäkuussa. Edessämme on historiallinen lentoliikenteen alamäki seuraavan 12 tai 18 kuukauden ajaksi, O'Leary sanoi Bloombergin haastattelussa.

Hän arvosteli samalla eurooppalaisten hallitusten toimia perinteisten lentoyhtiöiden pelastamiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.